Claymore: Tyttörakkautta

Tamperelainen Claymore on toiminut jo 12 vuotta, mutta vuonna 2003 yhtye sai rivejään uudistamalla uutta potkua touhuunsa. Tuore Tyttörakkautta on yhtyeen omakustanne ja samalla käsittääkseni vasta yhtyeen ensimmäinen pitkäsoitto. Eli aika pitkällä kaavalla mennään.

Melodista suomenkielistä rokkia pistelevästä yhtyeestä tulee samantein mieleen Pauli Hanhiniemen bändiviritykset, pitkälti johtuen solisti Petterin äänestä. Levyn nimeksikin napattu avausraita on koko tuotoksen kiistämätön hitti tarttuvalla kerrollaan, raipakalla rokituksellaan ja stemmoillaan. Silti sekin jää hiukan tuollaiseksi miljoona kertaa käytetyllä kaavalla luoduksi perusbiisiksi. Muusta materiaalista Parisuhteen aakkoset kasvaa kivasti säröillen, kun taas Kello tikittää -kappaleen kevytmelankolia nostaa karvoja pystyyn sillä lailla negatiivisessa mielessä. Tämän kaltaiset biisit saisivat radiosta soitettuna minut äkkiä hakemaan jotain muuta kuunneltavaa. Sen verran mitäänsanomatonta ja puisevaa touhu on. Positiivisemmat tarinat, kuten Kaikki mitä käteen jää maistuvat huomattavasti paremmin. Levyn vanhin sävellys, kymmenvuotias Yksin jäin maistuu vahvasti Yö:ltä. Tuollaista kadunraitin poikia ja niiden kasvutarinoitahan Claymore tuntuisi biiseissään käsittelevän eli aika tuttua touhua.

Omaan makuun tällainen perussuomirock niin sävelten, aiheiden kuin ilmaisutavan puolesta ei oikein tipu, vaikka Tyttörakkautta onkin omalla sarallaan ihan kohtuullinen teos.