Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 62 vierasta ja 1 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Luomakunta: Alta
Arvioija: Ilkka Valpasvuo
Arvio:

Low Frequency

Mitä tapahtuu, kun nuorelle bändille annetaan levytyssopimus ja vanhempien konkarien opastusta ja kootaan albumi, jonka pitäisi tehdä yhtyeestä kilpailukykyinen alati kasvavilla ja laadullisesti kehittyvillä markkinoilla. Panostukseen nähden Luomakunnan pitkäsoitto Alta kolisee silti ikävästi tyhjyyttä. Vaikka biiseissä ei sinänsä ole mitään vikaa, se jokin, bändin syvin juttu, ei minun korviani saa herkistymään.

Low Frequencyn julkaisema levy on saanut tuotannollista apua kahdelta kolmasosalta Apulannasta ja Peuhun Jaanilta ja jotenkin se myös levyn saundeissa kuuluu. Vaikka Naukkarisen Nikon laulu kaikaakin kuulaana ja komeasti ja yhteiskeitos rockaa, niin jotenkin tuntuu, että Sipe ja Toni ovat heiluttaneet tiukasti tahtipuikkoa Miku Leppälän ja Sami Kuosmasen kitaroiden, Nipa Perkiön rumputahtien ja Wille Höltän basson muodostaman orkesterin taustalla. On tietysti hyvä, että nuori bändi saa tukea, apua ja panostusta, mutta pakkaa miettimään, miltä tämä kuulostaisi sataprosenttisesti poikain omissa käsissä?

Perussuomalaisen rokin elementteihin kuuluva melankolisuus nostaa luomakunnallakin päätään. Siinä, missä Heräämme uudelleen on raikas popralli kirkkaalla kerrolla, Jotain puuttuu hyökkää Apulantahengessä kiertävillä riffeillä, raskaalla säröllä. Sanoitukset ovat melko filosofista pohdintaa riepottelevista hetkistä, ei lopulta mitään sen erikoisempaa eikä vähempää. Hetki, kun saa hukuttaa kasvonsa tyynyyn, on ikuistettu hittipotentiaalisessa Tyynyyn -slovarissa. Jousisovituksista kunnian kerää kaksoisolentoni, kitarasankari Marzi Nyman ja biisin komea kertosäe on vallan mainio. Näitä lisää.

Ihan tervetullutta lisää melankolisen suomirokin tarjontaan. Jos tuota valtikkaa pikkuhiljaa siirrettäisiin tuonne nuorempaan osastoon, niin tuoreus säilyisi. Ei Alta ehkä mikään suuri läpimurto ole, mutta kokonaisuutena ihan toimiva setti.

Linkki: Luomakunta
Päivämäärä: 18.05.2002
Lukukertoja: 1559


Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä
Nimetön kommentoi 03.01.2005:
Pisteet:
LuOmAkUnTa RULAA!!!Niko on ihq...<3
Luomakunnan musa on niin ihanaa
Siivet lähtee pois arvet synnyttää, ei enää käytävää jossa synnit levähtää kuivuu haihtuu pois mustelmat vain jää ei enää sadetta joka henkiin herättää


Nimetön kommentoi 26.02.2005:
Pisteet:
loistava on tämä levy mutta pakko heittää kommentti edelliseen viestiin että eihän tuo "arvet" -biisi ole kuitenkaan tältä levyltä...

Kirjoita oma kommenttisi

 
  
 

Luomakunta

Heinolalainen suomenkielisen rockin taistelija.

Kotisivut: www.luomakunta.com

(Päivitetty 22.04.2007)
Levyarviot:
Independent Rock

22.04.2007
Arvostelijana Mikko Lamberg
Alta

18.05.2002
Arvostelijana Ilkka Valpasvuo
Sinkut – Joulukuu 2006

26.12.2006


Valokeilassa:
Luomakunta - Rockduunarien uusi alku

00.06.2002