Low Frequency

Mitä tapahtuu, kun nuorelle bändille annetaan levytyssopimus ja vanhempien konkarien opastusta ja kootaan albumi, jonka pitäisi tehdä yhtyeestä kilpailukykyinen alati kasvavilla ja laadullisesti kehittyvillä markkinoilla. Panostukseen nähden Luomakunnan pitkäsoitto Alta kolisee silti ikävästi tyhjyyttä. Vaikka biiseissä ei sinänsä ole mitään vikaa, se jokin, bändin syvin juttu, ei minun korviani saa herkistymään.

Low Frequencyn julkaisema levy on saanut tuotannollista apua kahdelta kolmasosalta Apulannasta ja Peuhun Jaanilta ja jotenkin se myös levyn saundeissa kuuluu. Vaikka Naukkarisen Nikon laulu kaikaakin kuulaana ja komeasti ja yhteiskeitos rockaa, niin jotenkin tuntuu, että Sipe ja Toni ovat heiluttaneet tiukasti tahtipuikkoa Miku Leppälän ja Sami Kuosmasen kitaroiden, Nipa Perkiön rumputahtien ja Wille Höltän basson muodostaman orkesterin taustalla. On tietysti hyvä, että nuori bändi saa tukea, apua ja panostusta, mutta pakkaa miettimään, miltä tämä kuulostaisi sataprosenttisesti poikain omissa käsissä?

Perussuomalaisen rokin elementteihin kuuluva melankolisuus nostaa luomakunnallakin päätään. Siinä, missä Heräämme uudelleen on raikas popralli kirkkaalla kerrolla, Jotain puuttuu hyökkää Apulantahengessä kiertävillä riffeillä, raskaalla säröllä. Sanoitukset ovat melko filosofista pohdintaa riepottelevista hetkistä, ei lopulta mitään sen erikoisempaa eikä vähempää. Hetki, kun saa hukuttaa kasvonsa tyynyyn, on ikuistettu hittipotentiaalisessa Tyynyyn -slovarissa. Jousisovituksista kunnian kerää kaksoisolentoni, kitarasankari Marzi Nyman ja biisin komea kertosäe on vallan mainio. Näitä lisää.

Ihan tervetullutta lisää melankolisen suomirokin tarjontaan. Jos tuota valtikkaa pikkuhiljaa siirrettäisiin tuonne nuorempaan osastoon, niin tuoreus säilyisi. Ei Alta ehkä mikään suuri läpimurto ole, mutta kokonaisuutena ihan toimiva setti.