Mohammed: Blackbomber

Playground

Norjanmaalta kotoisin oleva Mohammed on nimetty hieman harhaanjohtavasti, sillä tämä bändi ei julista mitään profeettojen sanomaa – ellei nyt satu sitten pitämään Lemmyä ja Ramonesia profeettoina. Kupletin juoni on siis raskas, pitelemättömän energinen ja suoraviivainen rock´n´roll, joka saaatetaan kuulijoiden kuuloluihin pienillä punkrock ja metalli mausteilla vahvistettuna. Räkäiset rykäisyt eivät paria poikkeusta lukuunottamatta kestä juuri kolmea minuuttia kauempaa ja räävittömät lyriikat puristetaan ulos suoralla haista v***u asenteella.

Ensimmäisenä soiva 1973, joka on viiden ja puolen minuutin kestollaan albumin selvästi pisin raita, nappaa hetkeksi vetoapua jopa itseltään Black Sabbathin Paranoidista, mikä osoittaa että bändi ei turhaan kumartele kuvia. Hirvittävä meno ja meininki tuovatkin kaikessa puolivillaisuudessaan hetkittäin mieleen sen toisen suuren norjalaisen rock´n´roll sirkuksen, eli Turbonegron, mikä on laskettava ehdottomasti positiiviseksi asiaksi. Ikävä kyllä Mohammedin löpö alkaa loppua ideoiden valtatiellä jo kolmen biisin jälkeen, siinä missä Turbonegron yleensä vasta valmistautuu todelliseen kiihdytykseen. Motörheadista muistuttava Swastika ja Kissiä täysin surutta lainaava kolmosraita Obey The Law pistävät vielä tutinaa punttiin, mutta sen jälkeen saadaankin lähinnä kuulla pelkkiä b-luokan versioita jo käytetyistä ideoista. Näissäkin biiseissä se paras idea on toisilta lainattu, joten noistakin pisteistä annettakoot puolet alkuperäisille tekijöille.

Mohammed olisi saanut tämän pitkäsoiton materiaalista helposti kasaan suorastaan tappavan tehokkaan ep:n, mutta pitkäsoittoon eväät eivät ole oikein riittäneet. Vaikka on oletettavaa että tällainen räyhärock uppoaa sata kertaa paremmin livenä, se ei poista sitä kylmää tosiasiaa että levyn viimein loppuessa tulee hieman huijattu olo.