The Streets: Original Pirate Material

679/Warner

Oletteko nähneet elokuvan Trainspotting? Jos ette ole, olette silti voinut törmätä siihen kuuluisaan alkukelaukseen Choose life.... Lyriikoiden ulosannin osalta samoja maailmoja maalailee Britannian hiphopmaailman tuorein kiintotähti Mike Skinner, joka paremmin tunnetaan taiteilijanimellä The Streets. Sanailujen sisältö taas ei ole niinkään huume-epätoivoista valintojen tekemistä, vaan enemmän tuollaista Kapteeni Ä-ni -henkistä perusasioihin keskittyvää tarinointia ja oman elämänpiirin pienien asioiden pohdintaa. Samanhenkisyyttä sieluveljeskunnan kanssa on myös The Streetsin ajoittain dubahtavissa taustoissa, etenkin Let’s Push Things Forwardilla.

Tanssimusiikin tulevaisuus löytyy yleensä kaduilta. Nyt se on Kadut. Tähän tapaan kuvailee asennettaan The Streetsiin brittien harmaa eminenssi rockjournalismin saralla, NME. Tuo jo jossain yhteyksissä saarivaltakunnan EMINEMiksi nimetty 22 –vuotias Birminghamiläisnuorukainen on pakannut Original Pirate Material –debyyttiplätylleen maukkaan paketin reippaasti leijailevaa hoppia garagevaikutteilla, jota täydentää reilulla brittiaksentilla lauotut totuudet herran elämästä. Tosin verrattuna herra Mathersin uhoon ja tuhoon Skinnerin rehellisen suora kelailu on kuin iisi kesäpäivä vastaan räntäsade ja salamat.

Levyn monipuolisuus nousee esiin biisien vaihdellessa leijailevista funailuista, kuten levyn helmiin lukeutuva kaunis It’s Too Late, tiukempiin kyselyakteihin tyyliin Same Old Thing. Levyn nimikkobiisin Has It Come To This? rullaavaan kerrontaan yhdistettynä jazzahtaviin koskettimiin ja taidolla rakennettuun kertosäkeeseen uppoutuu yhä uudestaan. Puheräpäytystä parhaimmillaan. Soittimista esiin nostetaan viulut ja pianot laiskan biitin tahdistamana, toimii! Who Got The Funk? pelaa nimensä mukaisesti lantioon vetoavilla funktaustoilla. It’s just the groove! Rytmin ja tyylin vaihtelu eri mielipiteiden välillä toimii loistavasti sauhutouhuja pohtivassa The Irony Of It Allissa. Valitse puolesi. Weak Become Heroes tarjoilee helmeilevän pianon, levyn lopettava Stay Positive maalaa uhkaavaa tulevaisuuskuvaa synkähköllä biitillä. Kids try and stay positive.

Ei levy välttämättä jää historiaan minään klassisena opinkappaleena, mutta vähintään se tarjoaa tervetullutta vaihtelua hopin tuotteistumiseen ja ikuiseen uhotuhoon. Jokaiselle brittiaksenttiin vinksahtaneelle must ja muutenkin iisiä chillailua rehellisen maanläheisellä otteella.