Big Star: In Space

Ryko

Big Starin aktivoituminen levytyspuuhiin yli kahdenkymmenenviiden vuoden hiljaisuuden jälkeen oli yllättävä uutinen. Monille powerpop-fanaatikoille tapahtumaa voisi hieman karrikoidusti verrata The Beatlesin tai Jeesuksen paluuseen elävien kirjoihin. Onhan yhtyeen musiikki vaikuttanut liki kaikkiin suuriin amerikkalaisiin vaihtoehtorock-yhtyeisiin, ilmeisimpinä niminä mm. R.E.M., Pixies, Nirvana, Wilco, Ryan Adams ja The Posies - listaa voisi jatkaa loputtomiin. Pieni oppositio suhtautui tietoon kuitenkin selvästi skeptisemmin - kysymykset tyyliin ”miten Big Star voisi tehdä levyn, jota edes kehtaisi verrata kolmeen 70-luvun mestariteokseen?” nousivat ilmoille.

Ja perustellusti. In Space ei ole niin huono levy, että sitä ei kehtaisi Big Starin lyhyen diskografian jatkeeksi liittää, mutta juuri mitään yhteistä ei sillä huippuvuosien levytysten kanssa ole. Pääjehu Alex Chiltonin lisäksi alkuperäiskokoonpanosta on jäljellä rumpali Jody Stephens, muut paikat on täytetty Posies-kaksikolla Auer & Stringfellow. Viimeksi maininut ovat saaneet reilusti tilaa myös biisinkirjoitusrintamalla, jonka myötä syntyy suurin pesäero ”autenttiseen” Big Star-soundiin. Huolestuttavinta tilanteessa on kuitenkin se, että nämä Auerin ja Stringfellow’n kappaleet ovat selkeästi sitä In Spacen parempaa osastoa. Chiltonin kappaleet ovat nimittäin erittäin epätasaista laatua. Hienon Turn My Back On The Sunin rinnalla esimerkiksi perusrokkaava A Whole New Thing kuulostaa todella turhauttavalta. Ei, en minä tätä Big Starilta halua.

Sama vuoristorata jatkuu coverluennoissa. Levyn energisin veto Mine Exclusively meinaa nostaa levyn jo lentoon, mutta känniseltä treenijamittelulta kuulostava Aria, Largo pudottaa fiilikset nopeasti. Loppupuolen materiaalin on kelvollisuus ei peitä sitä tosiseikkaa, että Big Starin comebackista jää puolittainen ja hutaistu olo. Jälkimaku on siis ihan toista mihin yhtyeen hartaasti vaalitut perinteet olisivat velvoittaneet.