Electrelane: Axes

Too Pure

Brittiläistä Electrelanea ei voi syyttää kokeilunhalun puutteesta. Yhtye soittaa krautrock-junnausta, jota maustetaan elementeillä, jotka yltävät post-punkista folkiin asti. Kuullaanpa levyllä jopa yksi free-kipalekin! Yhtyeen musiikkia ei voi myöskään olla vertaamatta varhaiseen Stereolab-tuotantoon, sillä se perustuu pitkälti samanlaisten yksinkertaisten rytmien, Farfisa -urkujen ja lakonisten naisvokaalien (milloin milläkin kielellä) varaan, joka tuntuivat kymmenen vuotta sitten uniikilta reseptiltä, eikä kukaan ole sitä minun korvieni perusteella näin uskollisesti jäljitellyt. Klisettä mukaillen on kuitenkin todettava, että toteutus ei yllä Axesin tapauksessa idean tasolle. Studiolive-äänitys on yhtyeeltä kunnianhimoinen veto, mutta se paljastaa myös sen heikkoudet. Soitto on pelkistettyä kuten tyyliin kuuluu, mutta se on myös huojuvaa ja hahmotonta. Post-punkin ihannoinnin myötä useat yhtyeet tuntuvat jäljittelevän ärsyttävänkin tarkasti alkuperäiselle tyylille ominaista haparoivaa groovea, mutta Electrelanen kohdalla soiton laahaavuus on harjaantumisen puutetta. Eivätkä naiset ansaitse sukupuolensa vuoksi lisäpisteitä, ainakaan levyä kuunneltaessa. Tasa-arvo kunniaan.

Vaikka yhtye lankeaakin itse virittämäänsä ansaan, on sen vahvuus kuitenkin erisuuntiin viittaavien, mielenkiintoisten elementtien rinnastamisessa. Pianon, harmonin ja saksofonin klangi istuu oivasti bändisoundiin, mieskuorot ja samplatut äänimaisemat tuovat musiikkiin lisää väriä. Levyltä jää kuitenkin kaipaamaan oikeita kappaleita tai edes mielenkiintoisia riffejä, kun vähillä aineksillahan tässä lajissa pelataan. Nyt kappaleet perustuvat aivan liian köykäisiin aihioihin, ja niiden viehätys on lähes yksinomaan tekstuureissa. Levyn kohokohtiin lukeutuu Eight Steps, joka viihdyttää erilaisella tunnelmallaan. Sekopäisen baltialaisen hanuristin mieleentuova riffi ja rauhallisen väliosan "elokuvallinen" piano-osuus on mielenkiintoinen yhdistelmä. Leonard Cohen-laina Partisan on levyn hienoin hetki, vaikkakin se erottuu muusta kappalemateriaalista jo perinteisemmän muotonsa ansiosta. Tuottajan pallilla istunut Steve Albini on operoinut levylle tyylillensä uskollisesti puuroiset soundit. Joissakin medialausunnoissa yhtye on ilmoittanut olevansa kantaaottava, mutta valitettavasti sanoma jää tämän perusteella välittymättä, sillä laulu on miksattu niin taustalle, että sanoista ei saa tolkkua. Axes on puuduttava kuuntelukokemus, muutamia valoisia hetkiä lukuunottamatta.