|
Bloodpit: Mental Circus Arvioija: Jari Jokirinne Arvio:     |
|
Beemvees
Joskus ahkera työ tuottaa tulosta. Bloodpit on Tampereen rock-kartalla ollut jo vuosia tunnettu sinnikkäästä yrityksestä, mutta vasta kuluvan vuoden puolella bändi pamahti maanlaajuiseen suosioon. Ja vailla kyynisyyden tai kateellisuuden häivääkään voin sanoa että läpimurto on ansaittu. Mental Circus on nimittäin kaikin puolin vahva debyytti. Heti ensitahdeista huomaa että tämä yhtye on jo oppirahansa maksanut - soittopuolen tiiviys, harkitut sovitukset ja tarttuvat laulumelodiat ovat juuri sillä tasolla kuin ylpeällä rock-partiolla tulee ollakin. Vaikka Mental Circus-levyn tuotantobudjetti on tuskin pilviä hiponut, on narulle onnistuttu saamaan kansainväliset mitat täyttävä soundi. Amerikan miljoonaserkkujen linjasta Bloodpitin erottaa lähinnä lipevien ”sytkäriballadien” puute. Ja on ainoastaan hyvä juttu.
Bloodpit on herättänyt maamme nuorisossa jo jonkinlaista kansanliikkeen poikasta. Alkuun se kuulosti hieman ihmeelliseltä, mutta Platitude-singlen myötä mielipiteeni muuttui. Hieno kappale, jonka kertosäkeeseen bändin keulahahmo Matthau Mikojan on saanut laduttua nuoriin tunteisiin vetoavaa mystiikkaa ja vaarallisuutta. Eräänlainen sekoitus Alice In Chainsia ja The 69 Eyesia, pientä Jim Morrison-sivuvivahdetta unohtamatta.
Platitude nousee toisen sinkkumenestyksen, Out To Find Youn, kanssa myös Mental Circus-levyn materiaalista esiin. Varsin verevää jälkeä Bloodpit saa aikaan myös avausbiisissä Bad Echo ja ehkä eniten Seattle-riffittelyyn tukeutuvassa The Juvenile Hellissä.
Bloodpitin menestys luo varmasti uskoa maamme lukuisissa kellareissa koluaville bändi-tulokkaille. ”Omaan juttuunsa” tukeutuminen – vaikka jääräpäisestikin – tuottaa pitkässä juoksussa vääjäämättä tuloksia. Samaa ajatusmallia voidaan soveltaa myös Mental Circusin julkaisijana toimineeseen Beemvees-levy-yhtiöön.
Linkki: www.bloodpitband.com Päivämäärä: 19.09.2005 Lukukertoja: 2994 Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä
|
|
Tuntematon_Nynny kommentoi 02.10.2005: Pisteet:      Tosi hyvä! Matthaulla on hyvä ääni vaikka ei sitä kauenpaa jaksaisi kuunnella.
|
Gerry kommentoi 30.12.2005: Pisteet:      Mitähän minä tästä sanomaan,puoli vuotta sitten maaliskuussa ajattelin,että eihän tässä bändissä oo mitään erikoista,kun kuuntelin vaivaisen 30 sek pätkän Out To Find Yousta,silti ostin sinkun,ja tässä sitä ollaan neljä keikkaa,kaikkia sinkkua ja levyä rikkaampana. Levy itsessään on aivan mahtava,parannellut vanhat biisit on onnistuttu restauroimaan hienosti,parhaimpana mielestäni vanhin hitti Autumn,jonka bassoalku nostaa niskakarvat pystyy vielä monen kuuntelukerran jälkeen. Jotkut kriitikot on moittinut mr.Mikojanin takeltelevaa englannin lausuntaa,mutta mielestäni jokainen saa olla erilainen,eihän kukaan ole täydellinen,tuo tyyli sopii Matthaulle mainiosti.
|
| Kirjoita oma kommenttisi |