Juhani: On kaukana

Monsp

2000-luvun folkkia s�mplerill� ja rumpukoneella. Siin� yksi lausunto helsinkil�isen Juhanin musiikista. Enemm�n herra kuitenkin yh� lukeutuu suomihiphopin kaartiin, joskin sinne erikoisimpaan laitaan. Avausraita Poljen mun py�r�n jatkaa kiireett�m�sti aika lailla samoissa tunnelmissa, mihin kuulija j�tettiin viimevuotisella �l� totu liikaa -levyll�. Kakkosraita Ilkeen pienen miehen vikat ajatukset menee selke�sti alakuloisempaan suuntaan, ollen pohjavireelt��n jopa synke�. Huilun kuuloisesta taustasoitosta nousee mieleen jotenkin Kauko R�yhk�n Min� k�velen -biisi. Nimiraita n�pp�ilee ja humisee orgaaneilla hilpe�sti, mutta paljastuu lopulta aika synk�ksi pohdiskeluksi. Kokonaisuutena levy tuntuukin kasvaneen pari piirua haikeampaan suuntaan. Samalla kun tarinat ovat kasvaneet muutaman ydinkohdan ymp�rilt� isommiksi pohdinnoiksi, on rytmimaailmaan otettu paljon entist� synkemmin junnailevia elektros�vyj�. Etenkin 100 lasta ja Nimet�n Turussa -kappaleiden tummat rytmit viittoilevat t�h�n suuntaan. Synkeytt� on my�s uhkaavassa Seurauksessa. Suunnanvalinta ei ole huono, mutta jotenkin levylt� ei tahdo nousta aivan uusia Kirpparil�yt�j� tai Uusia Bluuseja. Silti � Juhani tekee omaa persoonallista juttuaan sen verran mielenkiintoisella kaavalla, ett� kyll� min� t�st�kin levyst� my�nn�n pit�v�ni. Paras fiilis irtoaa letke�st� Kadotitko ruusut? -viulunvinguttelusta. Ei kannata hypp�� ruusupuskaan, eip� ei...