Jukka Takalo: Jukka Takalo

Poko

Jukka Takalo on ikuinen romantikko. Hänen nostalgisuutta henkivissä lauluissa toistuu loputtomiin laitureiden ja peltojen kaltaiset aiheet, sekä tietysti ikuinen kesä ja aurinko. Kappaleiden romantiikka on luonteeltaan kaupunkilaistuneen maalaispojan kaihoisaa muistelua kadotetun elämän yksinkertaisuudesta, mutta teksteissä kuuluu myös kaikuja siitä pienoisesta kriisistä kun mies havahtuu, että rock -elämäntapa on korvautunut viikottaisilla sählyotteluilla. Takalon soololevy jatkaa samaa latua, jolle Aknestik uupui. Siinä missä Aknestikin soundiin vaikutti oleellisesti 1990- luvun vaihteen brittiläiset kaikukitarayhtyeet, kuuluu soolon sovituksissa amerikkalaisen folkrockin vaikutus, sekä Kentmainen prosessoitu ja pelkistetty soitto. Levyn avaava - jo aikaisemmin singlenä julkaistu - Ei ikinä naimisiin kuuluu levyn hienoimpiin hetkiin. Yksinkertaiseen sointukiertoon ja mukavaan melodiaan pohjau! tuva kappale tuo mieleen muistumia Kaartamo-Kettunen-Kuustonen-akselilta, joskin sanoitus on takalomaisen kesäinen. Suuri sininen on kaunis ja kaihoisa sävelmä, ja se tuo tarpeellista vaihtelua levyn rytmiikkaan ja sovituksiin.

Takalon säestäjistä löytyy tuttuja henkilöitä mm. Cartoon Tree ja Russian Love-yhtyeistä. Soitto ja tuotanto on ammattimaista, kuten odottaa sopii, mutta niiden osalta jää kaipaamaan hieman rohkeampia irtiottoja tutuista formuloista. Nyt sovituksia hallitsee eräänlainen power-pop-estetiikka, jonka mukaisesti laulu- ja kitara -raitoja ei voi olla koskaan liikaa. Tästä seuraava massiivisuus kuitenkin laimentaa joissakin kappaleissa piilevää herkkyyttä. Sävellykset ovat melodisesti moitteettomia, mutta keskenään liian samankaltaisia ja yllätyksettömiä. Kekseliäämmillä sovituksilla ja esimerkiksi monipuolisemmilla instrumentaatiolla niistä olisi saanut enemmän irti. Levyn lyriikoita hallitsevista teemoista voi päätellä, että Jukka Takalo on tehnyt levyn taviksille, mutta samalla hän on tainnut syyllistyä ihailijoidensa aliarviointiin.