Alkaline Trio: Crimson

Vagrant

Vanhemmiten ihmisellä on valitettava taipumus kyynistyä. Hiemankin kokeneempien musiikkiarvostelijoiden tapauksessa kyseessä on suorastaan säännöksi muodostunut helmasynti, ellei sitten ole Jussi Niemi tai Ilkka Valpasvuo.

Noh, joskus sentään jysähtää. Omalla kohdallani tällainen valaistuminen tapahtui, kun kuulin Alkaline Trion Time To Wasten, tämänhetkisen ehdokkaani maailmankaikkeuden mahtavin biisinalku-äänestykseen. Haikea ja yksinkertaisen tehokas pianokuvio, mukaan jännitettä luomaan hiipivä basso, sitten vasta totaalisen räjähtävä, alkukuvioon perustuva kitararyöpytys …myyty! Kuinka moni yhtye purkaisikaan latauksen hyppäämällä suoraan a:sta c:hen, mutta nämä häiskät osoittavat, että sovituksellinen nerous lepää joskus mitä pienimpien yksityiskohtien varassa.

Time To Wasten lumovoimasta kertoo paljon, että kappale imee mukaansa kerta toisensa jälkeen, vaikka se jää itse asiassa ilman lopullista kruunua; kertosäkeessä on melankolisia koukkuja, mutta myös Green Day-henkistä itsestäänselvää hoilotuspunkkia. Levyllä on kaksi muutakin ässäbiisiä: vitosraita Dethbed rullaa kuin aliarvostettu Goo Goo Dolls tarttuvimmillaan ja mahtipontinen Sadie on huikea balladi, jossa ei ole tippaakaan imelyyttä. Goo Goo Dollsista muistuttaa myös Alkaline Trionkin tapa käyttää kahta toisiaan täydentävää laulajaa.

Kehno ei ole muukaan albumi. Loppujen lopuksi on melkoinen mysteeri, kuinka tuotannollisia jenkkiaspekteja huokuva, sliipattu pop punk-albumi voi kuulostaa näin hyvältä. Oma osansa vaikutelmaan on varmasti aidon synkällä tragedian tunnulla, jossa puupää-hoilauksella ei ole ylenpalttista sijaa tarttuvuudesta huolimatta. Tällä hetkellä tuntuukin jopa, että se on yksi vuosituhannen punk-levyistä Strung Outin loistokkaan Exile In Oblivionin jälkeen. Tällä musiikilla on ylentävää, jopa lääkitsevää tehoa, mitä voi pitää suosituksista parhaana. Alkaline Triohan on jo suhteellisen kokenut bändi, ja Crimson on laskutavasta riippuen jo sen viides tai kuudes levy.

Time To Wasten ensikokemukseni oli muuten audiovisuaalinen, sillä näin biisin Late Night With Conan O’Brienissä. Tälläkin saralla siis jälleen sulka mm. armoitettuna Cure-diggarina tunnetun Conanin hattuun.

Kommenttien keskiarvo:

airplanes kommentoi 17.09.2005:

Pisteet:

"Loppujen lopuksi on melkoinen mysteeri, kuinka tuotannollisia jenkkiaspekteja huokuva, sliipattu pop punk-albumi voi kuulostaa näin hyvältä" alkaline trio nyt vaan sattuu olemaan niin älyttömän hyvä bändi, jolla on kaksi loistavaa biisintekijää jotka nousevat selkeästi kaikenlaisen poppispunkkimassan yläpuolelle.