Armageddon Music

Hollantilainen Goddess of Desire lähestyy jälleen kuulijoitaan uuden pitkäsoiton muodossa. Uransa pitkälti huumoripohjalta aloittanut yhtye on vuosien saatossa muuttunut tyyliltään hieman vakavampaan suuntaan, vaikka yliampuva lavashow onkin vielä bändin kulmakiviä. Musiikillisesti yhtye itse ilmoittaa suuntautuneensa metallin 80-luvun kulta-ajan rekonstruoimiseen. Kuullun perusteella luonnehdinta ei nyt aivan väärä ole, ja useimmat biiseistä voikin johtaa aika suoraan tiettyihin esikuviin, useimmiten Iron Maideniin ja Manowariin, mutta löytyypä levyltä muun muassa Sentencedin Amok-levyn biisejä muistuttavaa myllerrystäkin.

Nelihenkisen ryhmän soitannallinen kokoonpano on varsin mielenkiintoinen. Kitaristi Lord Arydon ja basisti Count August hoitelevat lauluosuudet kahteen mieheen ja varsin hyvin sen tekevätkin. Lisäksi Arydonin kitarastaan runtelemat riffit ovat kaikin puolin mitat täyttäviä suorituksia. Ryhmän kolmas jäsen on rumpali Bastard ja kvartetin täydentävä neljäs jäsen Delilah vastaa naisellisista efekteistä. Hieman epäselväksi tosin jää ainakin kuullun perusteella mitä nämä efektit ovat ja onko niillä ylipäänsä mitään tekemistä musiikin kanssa.

Materiaalin puolesta levyllä kuullaan melkoinen valikoima erityyppisiä biisejä. Parhaimmillaan ryhmä tuntuu olevan nopeissa ja melodisissa vetäisyissä, joita kuullaankin ylivoimaisesti eniten. Levyn ehdottomaan parhaimmistoon voitaneen lukea ainakin Sentenced-henkiset Holy War ja Victory Is Mine. Myös hienolla alkuriffillä hekumoiva March to Meet onnistui miellyttämään, vaikkei aivan edellämainitun kaksikon tasolle ylläkään. Sen sijaan ne biisit joissa melodisuudesta on luovuttu raskauden kustannuksella ovat ylivoimaisesti levyn tylsintä antia. Pahin esimerkki tässä suhteessa on levyn nimibiisi Awaken Pagan Gods, joka ei sisällä perustason riffin ja välttävän soolon lisäksi juuri muita musiikillisesti vetoavia elementtejä. Onneksi parin muun hieman samantyyppisen esityksen lisäksi muita todellisia pohjakosketuksia levyltä ei löydy.

Pakanajumalien herättämisen jälkimaku jäi hieman valjuksi, vaikka levyltä löytyykin muutama todella hieno biisi. Ongelmana on vain se, että kokonaisuus ei ole niiden tasolla. Levyltä tuntuu puuttuvan selkeä suuntaus, sillä biisit edustavat varsin monia eri tyylisuuntia powermetallista suoraviivaiseen death-mättöön. Kokonaisuus siis tuskin miellyttänee varsinaisesti minkään yhden tyylisuunnan ystävää ja metalliin avarakatseisesti suhtautuvallekin levy on linjattomuudessaan aika vaikea purtava.