Frank Black: Honeycomb

Cooking Vinyl

Honeycomb on Frank Blackin uran ehdottomasti seesteisin albumi. Pixiesin hajottua Black jatkoi äänekkäiden kitaralevyjen tekoa tiuhaan tahtiin, mutta mitä pidemmälle 90-luku eteni, sitä epäkiinnostavammaksi miehen levyttämä materiaali suuren yleisön silmissä muuttui. Kaiken huippuna voidaan pitää sitä, että Pixiesin aikana vaihtoehtoisen rockin messiaaksi kutsutun miehen viimeisimmät levyt ilmestyivät kaikessa hiljaisuudessa pienten nyrkkipajojen julkaisuina. Sanomattakin oli selvää, että niiden käsiinsä saaminen Suomessa oli jo pieni uroteko. Viimevuotinen FrankBlackFrancis-kokoelma nosti miehen statusta kuitenkin selvästi ja uuden Honeycomb-levyn saama vastaanotto on ollut kaikin puolin rohkaisevaa.

Eikä syyttä. Honeycomb on Frankiltä oivallinen veto, jonka perusteella arviot miehen rajoittuneisuudesta voidaan heittää saman tien romukoppaan. Honeycomb on nauhoitettu Nashvillessa ansoituneiden Stax-muusikoiden (mm. Steve Cropper, Anton Fig ja Spooner Oldham) kanssa, joiden ohjauksessa jopa Frankin aiemmin kireänä soinut ääni on löytänyt täysin uuden sävyn. Myös miehen tunnusomaiseksi muodostunut kirskunakitarointi on levyllä saanut armotta deleteä. Levyn kansista ei selviä onko Black soittanut nuottiakaan kitara-osastosta, mutta jos veikata pitäisi, vastaisin kielteisesti. Cropperin tyylittelystä saamme nauttia sitäkin enemmän.

Ensi alkuun tuntuu hieman hämmentävältä, että Black on valinnut levylleen myös mm. Dark End Of The Streetin ja Another Velvet Nightmaren kaltaisia soul-standardeja. Tarkempi tähystys miehen uran alkuvaiheisiin antaa kuitenkin asiaan uuden näkökannan; yksi miehen ensimmäisiä opettelemia kappaleita oli mm. Midnight Hour, jonka toisena säveltäjänä eräskin Cropper oli. Voikin sanoa, ettei soulkärpäsen purema ole Blackille mitenkään uusi juttu –vaan kyse on pikemminkin ympyrän sulkeutumisesta.