Fonal

Savonlinnalaisen Paavoharjun levy alkaa ihmeellisellä kummitusmaisella huminalla, joka ei onneksi ole koko totuus. Ei lähellekään. Jo kakkosraidalla Valo tihkuu kaiken läpi leikkiin otetaan Bollywoodia ja harrasta veisuuta risteyttävää kaihoisaa naisääntä sekä usvaista uhrilehtoa peliautomaattiin sekoittelevaa ambient-taustaa. Soittimiin kuuluu kitaran, synan ja tietokoneen lisäksi erilaisia leluja. Musiikkia ovat ainakin jossakin määrin olleet luomassa Lauri ja Olli Ainala, Jenni Koivistoinen, Johannes Pitkänen, Toni Kähkönen, Antti Lind ja Joose Keskitalo. Omasta vaikuttavasta soolourastaan huolimatta Keskitalo ei ole näissä kekkereissä kuin rivijäsen, vaikka miehen persoonallinen ääni leimaakin vahvasti ja Musta katu -nimistä, kieltämättä levyn tarttuvimpiin lukeutuvaa raitaa. Aiheita musiikkimaalauksiinsa yhtye on ottanut yhtä lailla niin radiomastojen valoista yöaikaan kuin black metallista ja virrestä 361.

Kiivaasti kitaran tahtiin henkäilevä Aamuauringon tuntuinen sekä haaveilevasti näppäilevä Syvyys nousevat edellämainittujen ohella omiksi suosikeiksi. Hiukan liikaa eteeristä huojuntaa ja kokeilevaa kikkailua levylle on laitettu. Kaipaisin trippiin hivenen tasaisemmin tarttuvuutta yksinkertaisemmilla keinoilla, nyt homma karkaa välillä hyvinkin sekaviin sfääreihin. Varsin persoonallista musiikkia, jota voisi kai nimittää ambientiksi. Aika korkealentoista, mutta samalla kunnioitettavan erilaista ääntä.