Vissinki: Kiviairan sammal

Vissinki

Vuodesta 1990 keikkaillut salonseutulainen kansanmusiikkiyhtye on julkaissut toisen levynsä, kolme vuotta esikoisen jälkeen. Kotisivujensa mukaan yhtyeen perusteluja olemassaololleen ovat mm. mahdollisuus paeta arjen todellisuutta ja ikuista kiireen tunnetta toiseen atmosfääriin sekä jäsenten yhteinen kunnioitus perinteitä ja maalaisromantiikkaa kohtaan. Tämänkertaisista kappaleista vastaavat suurimmaksi osaksi Raimo Nummela ja Timo Alakotila. Yhteistyötä on myös varsinaissuomalaisuudelle äänen antaneeseen Heli Laaksoseen, jonka runoutta kuullaan levyllä paitsi naisen itsensä esittäminä, myös sävellettyinä.

Vissinkin soundi tulvii avosointuja, leppoisuutta, metsää, jouluvivahdetta. Mihinkään ei ole kiire, ja kännykät olisivat äänettömällä, mikäli ne olisi ylipäätään keksitty. Harmonin vellonta tarjoaa aikamatkan 1800-luvulle, aikaan ennen ipodeja, mökää, muzakia ja piipitystä, joita ei enää tunnu pääsevän pakoon kuin ritalinien voimin. Tätä levyä voisivat lääkärit määrätä potilailleen.

Kansanmusiikin tekeminen on nykyisin hyvin ongelmallista: mitä se loppujen lopuksi on, mitä sen pitäisi olla? Voiko kansanmusiikkia ”tehdä”? Syntyykö se vasta silloin, kun ”kansa” omaksuu sen? Gramofonin yleistymisestä saakka kansanmusiikin rooli on ollut perinteiden säilyttäjänä, mutta mitä erilaisimpia vivahteita omaksuen. 2000 -luvun alussa kansanmusiikkia on alkanut leimata hienoinen jazziutuminen: huippuunsa hiotut kokoonpanot esittävät jos jonkinlaista balkan-osaston rytmikiemuraa, mistä esimerkkeinä Farmer´s Market ja Spontaani vire. Vissinki operoi hyvin traditionaalisin, hieman pimentoon jäänein keinoin, mikä ei missään nimessä tee sen musiikista tylsää. Lounaissuomalainen estetiikka muodostaa kokonaisuuteen vahvan sisällön, joka ei vaadi värttinämäistä rankistelua, ei parittomia tahtilajeja.

Pirun rumasta murteesta on aikaansaatu kaunista musiikkia! Varsinaissuomalainen murre on vähän niin kuin suomen saksa: kulmikas kuin perkele, mutta oikeastaan hyvinkin laulamiseen soveltuva. Älkääkä uskoko Laaksosen näkemykseen varsinaissuomalaisuuden syvimmästä olemuksesta: ”Älkkä tän tunkeka, meil o lukus ovi. Ko meil päin ajelet, menkkä siutte kovi”. Porilaisia, vihtiläisiä ja somerolaisia monasti tavanneena (salolaisena) sanoisin, että emme me nyt näin sulkeutuneita ole.

2000-luvun ihminen on soittolistoin etäännytetty tämänkin kaltaisesta musiikista, joka kuitataan ”marginaalimusiikkina”. Kuitenkin esim. 3 minuuttia ja 24 sekuntia kestävä kappale Mitä rahal teke? sisältää enemmän asiaa kuin Iskelmäradion anti kokonaisen vuorokauden aikana, mikä tiedoksenne saatettakoon.