De Stijl: Details

NEG

T�m� ruotsalainen viisivuotias poppoppoo on napannut nimens� hollantilaiselta puristiselta taiteilijaryhm�lt�, joka vaikutti 1910- ja 1920-luvuilla. Taidesuuntaus pyrki puhtaaseen abstraktioon ja yksinkertaisuuteen. Muodot olivat geometrisi� viivoja, ja v�rein� k�ytettiin p��v�rej� sek� mustaa ja valkoista.

Ensimm�isell�, vuonna 2003 ilmestyneell� Yeahvolution!-levyll� oli De Stijl -yhtye tyylilt��n l�hemp�n� taidesuunta De Stijli� kuin t�ll� uutukaisella. Levy viittasi jo kansiensa puolesta kaimataidesuuntaukseensa. My�s musiikillisesti levy oli yksinkertaisen pelkistetty, ja siksi toimiva annos autotallipunkkia ylituotannon kulta-aikoina. Ensimm�isell� oltiin l�hemp�n� yksinkertaisuuden monipuolisuuden nerokkaasti oivaltanutta The White Stripesia, joka julkaisi vuonna 2002 De Stijl -nimisen albumin. Kakkoslevy sen sijaan on valikoima eri b�ndien musiikkityylej�, ja aika kaukana debyytin viivoittamalta tielt�, vaikka yksinkertaisista peruspalikoista musiikki on rakennettu t�ll�kin kertaa. Nimens� mukaisesti nyt ollaan yksityiskohdissa.

Aloitusbiisi Shaken Never Stirred saa odottamaan Bloc Partya tai jotain muuta post-punk-tulokasta, joka ei koskaan tule. Queen Midas kuulostaa silt� kuin Blondien Debbie Harry olisi joutunut The Soundsin laulajaksi. Kivalta kuulostaa, mutta ei omalta. There Are Many Wishes In The Sean poika-tytt�-vuorottelu vokaaleissa kuulostaa kivalta, vaikka biisi muuten onkin lainattu Weezerin ylij��m�varastosta. Dirty Tricks kuulostaa j�lleen The Soundsilta sek� toiselta kanssamaalaisorkesterilta, t�ll� kertaa vuorossa on Mando Diao, jotka eiv�t hek��n mit��n omaper�isyyden j�ttil�isi� ole. What You See Is What You Get tuo mieleen piristeit� popsineen Broder Danielin.

Levy� kuunnellessa mieleen pulpahtaa v�lill� The Hives, v�lill� Ceasars edell� jo mainittujen lis�ksi. De Stijl lainaa b�ndeilt�, joiden musiikissa jo itsess��n on enemm�n lainattua kuin omaa. Se ei tietenk��n est� levy� kuulostamatta hyv�lt� � ja ennen kaikkea kivalta. Kaikki vaan kuulostaa liikaa joltakin muulta, ja biisien aikana rupeaa mietitytt�m��n, ett� miss�k�h�n t�m�n on kuullut jo aikaisemmin. Kaikista kivointa levyss� on basisti Sara Karnehedin vokalisointi. H�n saisi laulaa vaikka kaikilla kappaleilla. Sara on kiva. Kokonaisuudessaan levy on kiva � ja tyhj�np�iv�inen.