Overhead: Metaepitome

Musea

Helsinkiläinen proge-viisikko vaeltelee melko mahtipontisesti kuuden sävellyksen verran tällä ranskalaisen Musean julkaisemalla kakkoslevytyksellään. Tarmo Simosen ujeltavat koskettimet esittävät isoa roolia, samoin Alex Keskitalon puolitukahtunut laulu ja avaruudessa pörisevä huilu nousevat rytmiryhmän ja Jaakko Kettusen juoksevan kitaran muodostamasta taustamassasta pintaan. Janne Pylkkösen hevahtava bassotyöskentely tuo jykevyyttä ja jylhyyttä, jonka vastapainoksi osataan myös tunnelmoida leijailevan hellissä hetkissä.

Tuttuja elementtejä on paljon: Nimiraidan kitarasooloilun tausta kulkee lähes yksi yhteen Deep Purplea mukaillen, huilusta nousee väkisinkin mieleen Jethro Tull. Pink Floydia, Dream Theateria ja King Crimsonia on kaikkia kuunneltu paljon. Silti tapa, jolla vaikutteita nivotaan yhteen on minun korvaani ihan persoonallinen, vaikkakaan ei mitenkään elämää suurempi. Tällaisista parhaimmillaan tai pahimmillaan 20-minuuttisista järkäleistä on vaikea saada otetta, vaikka toki sinfonioitakin on välillä mukava kuunnella. Soittotaitoa ja sovituksellista näkemystä viisikolla toki on ja omalla massiivisella sarallaan sävellyskynäkin on ihan kelpo. Eniten itseäni viehättää yhtyeen kyky uhrata aikaa noille herkemmille tunnelmille. Niitä kun oikeassa elämässä on jotenkin aina liian vähän.

Jopa edellistä space-rockimpaan maalailuun yltää syöksyvä kakkosraita WARNING: Ending (Without Warning). Taas heleä säe tuo mukavaa keveyttä soittoon, kun taas massiivinen kuorokerto synkeilee urakalla. Leikkisä Butterfly´s Cry on levyn viihdyttävintä soittoa... Minä kun diggailen Hidria Spacefolkia, niin mikä ettei tätäkin? Kevyempi Overheadin avaruuseikkailu toki on, ja groovemman aurinkoinen. Soolosta nousee mieleen jopa Queen... Unohdetaan se sähköinen maailma hetkeksi ja surffaillaan kärpäsen siivillä... Vastapainoa aloitus- ja päätösraitojen yli vartin kestoille tarjoaa parin minuutin pianoinstrumentaali Arrival Of The Red Bumblebee. Hienovaraisen melankolinen mutta kestossaan melko järkälemäinen Dawn maalaa taas koko katon ja vähän naapurin autotalliakin. Eli jos tunnustat olevasi hiukan isompien operaatioiden ystävä, voi Metaepitomesta hakea tahtia elämänsä psykedeliaan. Eeppistä saagaa.