Mice Parade: Bem-Vinda Vontade

Bubble core records

Kun erilaisia konteksteja rinnastetaan onnistuneesti on lopputuloksena uusi maailma. Aikaisemmin muun muassa Swirliesin ja The Dylan Groupin rumpalina tunnetun Adam Piercen luotsaaman Mice Paraden musiikissa eri vaikutteet muodostavat yhdessä aidosti mielenkiintoisen fuusion, joka ei perustu vitsikkäisiin vastakkainasetteluihin tai tympeään historiapuritanismiin. Mice Paraden musiikissa indiepop yhdistyy synkopoiviin salsarytmeihin, ja jotta meininki ei haiskahtaisi liian akateemiselta, maustetaan soppaa shoegazingmaisella kitarapsykedelialla ja tunteikkailla vokaaleilla. Musiikki groovaa hillittömästi ja kuullostaa samaan aikaan eteeriseltä, se on yhtäaikaa surumielistä ja loungea.

Bem-Vinda Vontade on jo Mice Paraden viides levy, ja tähän astisista kiekoista se on myös popmaisin, mitä tulee esimerkiksi kappalerakenteisiin. Soittolistoille levyn kappaleet tuskin kuitenkaan pääsevät. Makuuhuoneprojektina pitkään toiminut yhden miehen orkka on kasvanut levyllä sekä lavoilla oikeaksi bändiksi, mutta langat ovat studiossa yhä Piercen käsissä. Yhtyeen tärkeimmät soittimet ovat edelleen rummut, sekä edellisellä levyllä suuren roolin saanut nylonkielinen kitara, jotka muodostavat kappaleiden nykivän rytmisen pinnan. Suurempana erona aikaisempaan tuotantoon on rakenteiden lisäksi laulun alituinen läsnäolo ja sen parempi erottuminen äänikuvasta. Soitinnuksiltaan ja sovituksiltaan uutukaisen kappaleet ovat minimalistisia, ja ne perustuvat paremminkin elektronisen musiikin parissa kehitettyyn estetiikkaan kuin perinteiseen rokin rymistelyyn. Mutta toisin kuin jossain epäluotettavissa lähteissä on erheellisesti mainittu, on kaikki soitettu livenä narulle, jota on jälkeenpäin korkeintaan editoitu ja efektoitu. Pinnan alla pienet soundillisesti jännittävät yksityiskohdat, kuten clavesit ja vibrafonit luovat tehokkaasti tunnelmaa, koskettimet soittavat eteerisiä arpeggioita, ja bassoa käytetään jänskästi vain vähän mausteena. Soitannallinen briljanssi ei muutu missään vaiheessa itsetarkoitukselliseksi kikkailuksi, eikä sooloja esimerkiksi kuulla lainkaan. Erittäin ihailtavaa on juuri sellainen musiikillisten ideoiden kokonaisvaltaisuus ja tiiviys, jossa toteutus muodostuu yhtä tärkeäksi kuin musiikin usein mystifioitu sisältö. Mice Paraden musiikissa niitä on mahdotonta erottaa toisistaan.

Laulajana Adam Piercen lukeutuu siihen indiekastiin, jotka luottavat tulkinnassaan pikemminkin rehelliseen eleettömyyteen kuin falsettiin ja vibratoon. Mark Kozelekin ja Jose Gonzalesin mieleen tuoma lakoninen ja vaatimatonkin tulkinta sopii hyvin Mice Paraden post-rokkaavaan musiikilliseen maastoon. Levyn ainoa kauneusvirhe onkin Mùm-yhtyeestä paremmin tunnetun Kristin Anna Valtýsdottirin teennäisen söpöilevä laulanta, josta en ole koskaan pitänyt hänen muutoin hienon emäyhtyeensäkään levyillä. Bem-Vinda Vontade on avarakatseisen musiikillisen matkailun tuloksena syntynyt levy, jota kuunnellakseen ei tarvitse - musiikin näennäisestä vaikeudesta huolimatta - rypistellä otsaansa tai laskea mielessään tahteja pysyäkseen kyydissä. Liittymällä hiiriparaatin marssiin, pääsee takuulla uuteen jännittävään paikkaan!