Mana Mana: 2000-2001

Riemu

Erittäin lohduttomasti vaeltavaa kitaravallirokkia soittavalla Mana Manalla oli kaikki mahdollisuudet nousta Suomen omaksi Joy Divisioniksi, mutta lento jäi lyhyeen. Lokakuun 26. päivä vuonna 1991 yhtyeen 35 –vuotias primus motor Jouni Mömmö siirtyi ennen aikojaan poismenneiden rock-tähtien turhan runsaaseen laulukuoroon. Seikka joka jo pelkällään riittää eräänlaiseen kulttijossitteluun: Mitä jos näin ei olisikaan käynyt?

Mutta pyörä kutoo kuten se kutoo, kuten eräässä fantasiasarjassa filosofoidaan. Ennen laulaja-kitaristinsa kohtaamista viikatemiehen kanssa noin luokkaa 86-87 Joensuussa perustettu yhtye ehti tehdä muutaman pienemmän äänitteen ja vuonna 1989 julkaistun Totuus palaa -pitkäsoiton. Mömmön kuoleman jälkeen yhtye jatkoi toimintaansa, mutta sielu oli poissa. Hiukan kuin jos Nirvana jatkaisi ilman Cobainia... Minun mielestäni kaikki yhtyeen vuoden 1991 jälkeiset tekemiset pyhittyvät edelleen Mömmön tummalle neroudelle. Silti on hyvä, että raskaasta kitaravallista vastaava Otra Romppanen ja kumppanit pitivät homman kasassa, ettei Mana Mana jäänyt unohduksiin. Koska kysyntää tällaiselle ylen synkeälle raskailulle selvästi on. Siitä viestivät monet uudelleenjulkaisut, joista tällä levyllä yhdistetään kaksi. Vuonna 2000 Riemun julkaisema Murheen laakso koostuu Mömmön ennen Mana Manaa ja sen aikana tekemistä, silloin julkaisematta jääneistä kappaleista. Laulusta vastaavat yhtyeen kanssa livenäkin toiminut Kimmo ”Kaltsu” Kuosmanen sekä Sami Tiilama. Mana Manan tärkein tekijä Mömmön ohella on kuitenkin selkeästi Otra. Miehen junnaava kitaravalli on kovassa iskussa niin tällä studioäänitteellä kuin kokonaisuuden toisen puolikkaan muodostavalla live-äänitteellä Kuolla Elävänä. Lisäksi Otran Psychoplasma -yhtyeen englanniksi esittämä Tie Vie pukeutuu yhtä lailla sulavasti Mana Manan tummaan kaapuun kuin Mömmön sinfoniat.

Mana Mana keikkaili satunnaisen aktiivisesti Mömmön kuoleman jälkeiset kymmenen vuotta, mutta Tavastialla 19. syyskuuta 2001 nauhoitettu keikka oli yhtyeen viimeinen. Mitään ennen julkaisematonta tämä tupla ei sisällään pidä, mutta eräänlaisena best of- tyyppisenä ratkaisuna levy on perusteltu. Faneilta nämä kaikki biisit jo hyllystä löytynevät, mutta kyllä tämänkin tahtiin kelpaa synkistellä. Musiikillisesti tämä monipuolinen luotaus bändin materiaaliin on nimittäin todella nautinnollista kuunneltavaa. Hittibiisejäkin riittää... Toivottavasti vain nämä uudelleenjulkaisut nyt jätetään tämän bändin osalta tähän. Mana Manan asema kotimaisen synkistelyrockin legendana on jo kaiverrettu kiveen.