Desert Planet: Mario Built My Hot Rod

Stupido Records

Napapiirin perukoilta piippaa taas. �Autioplaneetan kyp�r�p��t� Asteroid ja Jar eli Jukka Tarkiainen ja Jari Mikkola tarjoilevat kasibittist� electronostalgiaa niille kolmikymppisille, jotka eiv�t ole viel� uhranneet el�m��ns� Adult Oriented Rockin saatanalle. Kahdentoista raidan joukossa on kolme remixi� vanhoista kappaleista, ja vierailevina t�htin� kuullaan Aavikko -yhtyeen rumpalia Tomi Lepp�st�, El�kel�isi� sek� VIC-20:� tulkitsevaa Aleksi Eebeni�.

Hullun ja ainakin allekirjoittaneen korvaan hauskankahelin yhtyeen nelj�s levy tarjoaa tasan sit�, mit� kuulija todenn�k�isesti odottaa: siistej� ��ni� ajalta, jolloin polyfonia ei ollut itsest��nselvyys. Fiktiivisten pelien mukaan nimetyt kappaleet pystyisiv�t vaivatta h�m��m��n nuoremman sukupolven, kirvoittaen totisia �Hei, mist� pelist� t�� on?� -kysymyksi� tai �M� oon pelannu t�t� joskus! -kommenttoja. Nyt ollaan mielest�ni erityisen menevill� jytkytijytkyti -linjoilla, mink� vuoksi juuri t�t� DP-levy� voisin suositella tiskijukille, jotka haluavat saada lattian t�yteen.

Soundimaailma kulkee linjalla Commodore 64 � Amiga � Nintendo. On p�rin��, sahalaitaa, keinutaan yli siniaaltojen. Vaikka kyseess� onkin retroilu, on lopputulos kuitenkin hyvin puhdas, mik� voi hieman vavahduttaa puristeja. Toisaalta, kuka sit� koko levyllist� tunkkaisia ��ni� kuuntelisikaan? Puristit? Ym. kolmen koneen ��nien synteesi on hyvin toimiva, kunkin koneen parhaat audio-puolet tuodaan esiin.

Huomaan, ett� jokainen Desert Planet -levy on aina edellist� hankalampi arvioitava. Desert Planetia ei oikeastaan voi vaatia �uudistumaan� tai �kehittym��n� -mit� se edes tarkoittaisi? T�m� levy on otettu etenkin Germaniassa erityisen hyvin vastaan, joten eitt�m�tt� viherkyp�r�iden suuntaus on oikea tunnettuutta ajatellen. Kuitenkin henkil�kohtaisesti pid�n eniten vuoden 2003 Joystick Pop -levyst�, koska siin� on tietty� arkaaisuutta, joka on tavallaan pakottanut esiin sen luovan hulluuden, mit� t�m�n kaltaisessa jutussa tarvitaan. Nyt s�velmassa on paikoitellen melkoisen t�yteen ahdettua, ik��n kuin ei aivan uskallettaisi luottaa piippeen lumoavaan -per�ti parantavaan!- voimaan... mutta t�m� siis vanhan kuusnelos-friikin mielipide.

Huomattavaksi plussaksi lukisin sen, ett� Desert Planet lainailee yll�tt�v�n v�h�n, ei juuri sorru halpahintaisiin viittauksiin olemassaoleviin softwareihin. Itse kuulin ainoastaan pient� homagea Pac-Manin suuntaan, mutta siin� se. T�llaisessa touhussa turhan suoran parodioinnin houkutus on varmasti hyvin suuri.

Desert Planet tarjoaa t�m�nkertaisellaan huippuunsa hiotun, mielikuvitusta ruokkivan peleilytuokion heille, joiden pelimuistoista rakkaimmat ovat l�hemp�n� vuotta 1990 kuin 1980. Return of the Ninja Droids, Granny Hunt, She-Creatures of the Dry Sea, Interstellar Agent... ei hitto, ei t�t� kertakaikkiaan voi haukkua! Desert Planet todistaa j�lleen kerran, ett� koneet ovat musiikinteossa mit� oivin renki.