Ruoska: Radium

Kråklund

Jumprahuitti! Tämähän on vallan mainiota jyskettä. Ruoskan kolmas albumi Radium saa suun hymyyn ja jalat vipattamaan levottomasti. Taustalla jyräävästä vaativasta konebiitistä on lauluosuudet koko levyllä miksattu hyvin esiin ja Patrik Mennander artikuloi niin selvästi, että tekstejä on helppo seurata eikä kellekään jää epäselväksi, mistä on kyse.

Tuonen viemää on ensimmäinen sinkkulohkaisu, mutta kyllä levyltä löytyy muitakin vallan tasavertaisia kipaleita esiin nostettavaksi. Erinomaisena esimerkkinä Käärmeenpesä, joka on saanut paljon huomiota radioaalloilla. Aloitusraita Veriura, jota pieneksi hitiksikin veikkailisin, tuo melko elävästi kertosäkeessään mieleen Trio Niskalaukauksen, mutta se ei välttämättä ole huonompi asia ollenkaan. Taustalla kuitenkin hakkaa mahtava diskorytke, joka totisesti on Niskalaukauksesta kaukana ja erottaa siis bändit toisistaan kuin, noh, yön ja päivän.

Vaikka bändin tiedote kertoo, että levy on tehty ”ilman loiventavia suomi-kertoimia”, niin kyllä mielestäni ainakin teksteissä Suomi on hyvin läsnä. Etenkin Multaa ja loskaa kiteyttää hyvin levyn tekstien kotimaisia tuntoja: ”päälle multaa ja loskaa, täältä nousta ei koskaan”. Puhumattakaan Narua-biisistä, joka vääntää tutun sanonnan ”saunan takana on tilaa” muotoon: ”vanhat ja hullut liiterin taa”. Albumin päättää hitaanpuoleinen Isän kädestä, jota voisi kutsua jopa kauniiksi – Ruoskan muuten rujon tyylin huomioon ottaen.

Vaikka Radiumin biisit ovat varsin mallikasta kamaa jokainen ja levy varsin tasapainoinen, leimaa sitä kuitenkin jonkinasteinen yksitoikkoisuus. Ehkä levy on eheä kokonaisuus sen tähden, että biisit tosiaan muistuttavat, jopa liikaa, toisiaan. Mutta en minä valita. Ihmettelen vaan, miksei Ruoska ole saanut enemmän julkisuutta ja huomiota tässä maassa!?