Secretly Canadian

Mies ja ääni. Tai siis mies, joka haluaa olla nainen, ja ääni. Antonya on tituleerattu uudelleen syntyneeksi Nina Simoneksi. Tällä levyllä Antonyn lauluääni on yhtä merkittävässä osassa kuin Björkillä Medulla-levyllään. Vaikkei Antonyn levy samalla tavalla rakennukaan pelkän ihmisäänen varaan kuin Björkin viimeisin, on se kiistatta merkittävämmässä osassa kuin mikään muu tällä levyllä kuultava ääni komeista orkestraatioista Lou Reedin kitaraan. Antonyn ääntä on verrattu muun muassa Billie Holidayn, Jeff Buckleyn ja Marc Almondin kauniisiin korkeuksiin. Samoin kuin he, Antonykin laulaa rohkeasti falsetissa, eikä kuulosta lainkaan epävarmalta äänestään ja sen ainutlaatuisesta kauneudestaan. Björkin lailla Antonyn ääni on vain hänen omansa.

Johnsons-kokoonpano on ollut kasassa jo kymmenen vuotta. Kyseessä on kuitenkin vasta yhtyeen toinen levy. Nimetön debyytti ilmestyi vuonna 1998. Nimensä taustaryhmä on napannut edesmenneeltä sateenkaari-ikonilta ja -aktivistilta Martha P. Johnsonilta. Muutenkin seksuaali-identiteetin ja gender-tematiikan käsittely kuuluvat sanoituksista, ja ovat olennainen osa Antony And The Johnsonsin teatraalisuutta ja syntyhistoriaa, oikeastaan sen varaan kaikki rakentuu. Monet levyn vierailijoistakin edustavat seksuaalivähemmistöjä.

Levyn kantta koristaa nuorena leukemiaan kuolleen Candy Darlingin kuva, joka on otettu sairaalan kuolinvuoteella vähän hänen poisnukkumisensa jälkeen. Candy Darling oli Andy Warholin Factoryn drag-tähti ja kauneusikoni. Warhol oli myös The Velvet Undergroundin ja Lou Reedin suurin fani. Pari vuotta sitten Lou Reed ihastui Antonyn ääneen ja pyysi hänet mukaansa kiertueelleen ja The Raven- ja Animal Serenade -albumeilleen. Reed myös vierailee Antonyn uutukaisella (Fistfull Of Love). Levyn muu vierailijakaarti on lähes yhtä hohdokasta: Rufus Wainwright (What Can I Do?), Devendra Banhart (Spiralling) ja Boy George. Boy George oli Antonyn teini-iän idoli, ja he laulavat yhdessä You Are My Sister -dueton.

Levyn kappaleet ovat kaikki upeita sävellyksiä, mutta ennen kaikkea Antonyn riipaisevan kaunis tulkinta nostaa ne vielä korkeammalle tasolle. Instrumentteina Antonyn makuukamariorkesterilla ovat rokkisoitinten lisäksi viulu, sello, piano ja puhaltimet. Hope There’s Someone kiteyttää sanan kaipaus musiikiksi. My Lady Story on kuin modernia gospelia. Sellaista, jota Nina Simone laulaisi. Antonyn kamaripoppi on surullista, dramaattista ja lohdullista. Se on pakahduttavaa, muttei kertaakaan pateettista. Tyylitaju ja näkemys pysyvät taivaissa. Levyn ainoa ongelma on sen kesto. 35 minuuttia on auttamattomasti aivan liian vähän.