Armageddon

Vuodesta 1999 toiminnassa ollut kotimainen Vanguard otti ja voitti viime vuonna Wackenin metallifestivaaleilla järjestetyn bändikilpailun. Kisan voitto poiki yhtyeelle levytys-kontrahtin saksalaisen Armageddonin kanssa, ja nyt tuon liiton ensimmäinen hedelmä, pitkäsoitto Succumbra, on valmis.

Helsinkiläis-seitsikon musiikkia voinee parhaiten luonnehtia epämääräisellä termillä dark metal, vaikka eri vaikutteita on napattu vähän sieltä sun täältä. Jotkut tuuppaavat ryhmän varmasti oitis gootti-genren alle, akustisten vaikutteiden ja mies/naislaulu jaon takia. Kohtalokkaista ja tummista sävyistä huolimatta jättäisin tuon itse tekemättä. Yhdeksän kappaleen matka taittuu suhteellisen raskaalla otteella ja rauhallisella temmolla. Pohjalla möyryävä rummutus ei missään vaiheessa nouse etualalle, mutta pitää huolen siitä että vauhti ja äänenpaine pysyvät tasaisena. Soolosoittimiksi nousevat kitaroiden asemasta yllättäen todella runsaasti tilaa saava sello sekä piano, jota niinikään käytetään pitkin levyä säästelemättä. Näiden kaunisäänisten soitinten rinnalle kohoavat upean helkkyvä, paikoin lähes enkelimäinen naislaulu, sekä rääyntää, ärjyntää ja kähinää yhdistelevä mieslaulu. Vokaalijako on siis erittäin perinteinen kaunotar/hirviö, ja tämä konservatiivinen ratkaisu tylsistyttääkin rahdun verran lopputulosta.

Soundillisesti ja teknisesti Succumbra saa puhtaat paperit kautta linjan, mutta tietty yllätyksettömyys, joka koskee vokaalien lisäksi koko pitkäsoittoa, vie kokonaisuudelta painoa. Levyltä löytyy toki hyviä biisejä, kuten esimerkiksi muotovalio Ephemeral, sekä lähes Moonspellmainen pikaraita Nova. Kokonaisuus ei kuitenkaan yllä missään vaiheessa lähelläkään näiden parhaiden hetkien huikeaa tasoa. Ainakin saksalaisten tuntoja tämäntyyppinen tummempi metalli tuntuu yhtäkaikki puhuttelevan, ja Vanguard nähdään myös tänäkin vuonna Wackenissa.