Julkaistu: 21.06.2005
Arvostelija: Jari Jokirinne
XL
Maailmassa ei ole tällä hetkellä montaa yhtyettä, joiden uraa olisi yhtä jännittävä seurata kuin detroitilaisen The White Stripesin. Tutusta kolmiyhteydestä (punk – delta blues – garage rock) huolimatta bändin jokaisesta levystä on huokunut uudenlaista löytämisen riemua ja parhaimmillaan jopa yllättävyyttä. Jack Whiten sävelnenä on tarkasti haistellut vanhojen mestareiden tyylikeinoja, mutta lopputulokseen nämä vaikutteet ovat päässeet vain tiheän seulan lävitse. Ei ole lainkaan liioiteltua sanoa, että The White Stripesille on vuoteen 2005 mennessä jalostunut täysin uniikki soundi.
Lähtökohdat ovat kohdallaan, mutta jo melko pian Get Behind Me Sataniin perehdyttyään käy selväksi ettei edellisen Elephant
-levyn tasolle ole mitään asiaa. Ensinnäkin, Little Ghostin kaltaiset kantrirenkutukset eivät White Stripesin esittämänä toimi. Kun Jack Whiten korkeahko ääni yhdistetään helkkyviin mandoliineihin ja laukkaavaan komppiin, on jälki artistin toivomaman autettisuuden sijaan pelkkää tribuutin kaltaista läpijuoksua. Tällaiset rallit Jack olisi suosiolla voinut jättää Cold Mountainin soundtrack-levylle.
Paljon paremmin homma toimii kun White nappaa sähkökitaran käteensä ja sisko Meg hyppää rumpujakkaralle simppeliä biittiä takomaan. Seven Nation Armyn kaltaista tykkiä ei Get Behind Me Satanilta löydy, vaikka esimerkiksi sinkut Blue Orchid ja My Doorbell pääsevät jo lähelle. Jälkimmäisessä Whiten laulumaneerit nousevat tosin jo ärsyttävyyden rajamaille, mutta hyvä melodia ja näppärä pianokuvio pelastavat paljon. Jos levyltä haluaisi etsiä stereotyyppistä White Stripes-viisua, olisi My Doorbell ehdottomasti se.
Get Behind Me Satan on duon levyistä selvästi pianovoittoisin – kirskuvien kitaroiden ja Megin ylenmääräisen isotomin käytön kustannuksella. Samalla se on ehdottomasti hidastempoisin, helposti lähestyttävin ja – sanotaan se nyt – tylsin White Stripes-levy. Huonosta ollaan vielä kaukana, mutta koska käsissä on ensi kertaa bändin levy, joka jättää itsestään pääosin negatiivisia mielikuvia, on arvosanakin aika lähellä totuutta.
Vuonna 1997 Detroitissa perustettu rock-duo. Bändin alkuperäisenä ideana oli tehdä minimalistista ja yksinkertaiseta rock-musiikkia, mutta vuosien ja suosion myötä sisaruspari on hivenen laajentanut skalaansa. Garage rockin, vanhan bluesin ja punk rockin hengessä musisoiva bändi tunnetaan myös tiukasti punavalkoisiin sävyihin luottavista esiintymisvaatteista ja soittimista.
Jack White - laulu, kitara, piano ym.
Meg White - rummut, perkussiot, laulu
Kotisivut: www.whitestripes.com
(Päivitetty 24.07.2007)
Kommenttien keskiarvo:
esiintyvät online 20.-21.6.
http://blueroom.att.com/events/whitestripes.php