Kevin Blechdom : Eat My Heart Out

Chicks on Speed Recordsz

Heti alkuun on syytä tunnustaa, että en yleensä pidä huumorimusiikista. Musiikissa voi välittää huumoria ja erilaisia tunteita siten, että se tekee esityksestä elämänmakuisempaa ja totta. Mutta kun huumori on tekemisen lähtökohtana alkaa se hyvin pian ärsyttää. Harva vitsi jaksaa naurattaa toista kertaa. Ja huumoristahan tässä on pitkälti kysymys, vaikka Blechdomin kaltaiset artistit usein esittävät asiansa siten, etteivät he itse ainakaan halua tukea yksioikoista huumorivaikutelmaa, vaan korostavat mieluummin, että kyseessä on vilpitön tapa ilmaista itseä.

Kevin Blechdom ei ole kiltti runotyttö. Hän on pikemminkin vastakohta tälle. Hän on kuin suljetulta osastolta karannut, speedia napannut Maija Poppanen, joka janoaa pakkomielteisesti kuumaa rakkautta. Eat My Heart Out on Kevin Blechdomin toinen albumi eksentrisen ja ironialla kyllästetyn feministielectron julkaisemiseen erikoistuneella Chicks on Speed Recordsilla. Levy on alusta loppuun hyperaktiivista kohkausta, jossa tarkoituksen paskoilla soundeilla soitettu eksperimentaalinen elektropolkka naitetaan musikaalimaiseen tunnelmien runsauteen. Välissä kuullaan myös banjolla näppäiltyä countrya ja jytääviä popralleja. Kaiken tämän sitoo yhteen Kevinin hysteerinen vonkaus. Välillä akan turpa tekisi mieli tunkea tukkoon, mutta hetken päästä hän päästää ilmoille jotain niin pirun hauskaa ja kieroa mölinää, että vakavan ilmeen hallintaan keskittyneen kynämiehen on antauduttava hupakon vietäväksi.

Itseäni kuitenkin hieman häiritsee, että nykyään useat artistit sortuvat liian helposti käyttämään kasarisoundeja nyrjähtäneisyyden tai keinotekoisuuden vaikutelmien luomiseksi. Se vie heti kättelyssä osan musiikissa muutoin piilevästä omaleimaisuudesta. Vaaran onkin, että Eat My Heart outin sivuttaa ajanmukaisena kertakäyttövitsinä. Syvemmässä kuuntelussa pinnan alta alkaa kuitenkin paljastua tukuittain hyviä ideoita ja oivaltavia biisejä. Ohjelmoinnit vilisevät hauskoja groteskeja kuriositeetteja, ja kun Kevin huokailee otsikkoa mantramaisesti Love You From The Heart -kappaleessa, alan jo uskoa, että nainen tosiaan tarvitsee miehistä huolenpitoa.

Eat My Heart Out saa varmasti kuulijoissa aikaan reaktioita, eikä se jätä ketään kylmäksi. Siten se täyttää avant-garden tunnusmerkit. Mutta luulenpa, että useimmille musiikki (kuten myös promoversion yököttävä alastonkuva artistista) aiheuttaa kuvotusta. Blechdomin elektrosinfoniaa kuuntelevat kaiketi ne, jotka lukevat itsensä korkeamman ja paremman electronikan yleisöksi. Ne, joiden hallittu pönttöily ilmentää ironian keinoin ylemmyyttä muita kohtaan. Kovin usein kiekko tuskin tulee eksymään CD-soittimeni pesään, mutta ehkäpä hektisen krapula-aamun korjaussarjaa nauttiessa voi järki lähteä levyä kuunnelessa. Ja sitähän Blechdom juuri haluaa.