Mikko Pietilä: Nyt

Oulusta pääkaupunkiseudulle muuttanut Mikko Pietilä on haikean urbaanisti rokkaava laulaja-lauluntekijä, joka julkaisee miehekkäästi kokonaisen pitkäsoiton ihan omakustanteena, jos olen oikein ymmärtänyt asian. Ja mikäs on toisaalta julkaistessa, kun nelimiehisen taustabändin vahvistamalla bändisoitolla juokseva albumi nostaa rokeimmissa kohdissaan mielijohteita esimerkiksi niinkin menestyneeseen suomenkielisen rockin nimibändiin kuin Don Huonot, tosin huomattavasti pienemmällä määrällä groovea, potkua ja kokeilevuutta. Ihan Kalle Aholan persoonaa Mikon laulussa ei ole, mutta perushyvää työtä mies äänellään kieltämättä tekee. Toki kun kyseessä on laulaja-lauluntekijä –tyyppinen yhden miehen show, niin Mikon rooli on huomattavasti keskeisempi kuin Aholalla Donkkareissa. Nyt -albumi voisikin olla pikemmin jonkin Kallen soololevyn serkku vahvoine akustisine painotuksineen... valitettavasti vain se aika tasapaksu tyyppi, jota näkee aina sukujuhlissa, muttei muuten tule pidettyä yhteyksiä.

Menevistä kitararalleista kuljetaan ilmavampiin balladeihin ja kuulailla koskettimilla taivaita tavoitteleviin haikeiluihin. Sanoitukset jäävät perus kaupunkilaisromantiikan diibadaabaan. Se mikä tällaisessa kiireettömän kypsässä kitaravetoisessa suomipopissa ärsyttää, on juuri se turvallisuus; biisit tallaavat tuttuja ja hyväksikoettuja polkuja eivätkä takuuvarmoine ratkaisuineen oikein onnistu koskettamaan. Soittolistaradioonhan tämä olisi täysin valmista kamaa. Eli kyllä tässä Jani Wickholmin kanssa samoille tasoille päästään. Desibeli ei onneksi ole formaattiradio, joten saan sanoa mistä tykkään ja mistä sitten taas en... Beibe liitää ja Ilmaa ovat ihan kelpo biisejä omalla sarallaan, mutta aika monta kertaa vastaavia on tullut kuultua eikä oikein ole sytyttänyt silloinkaan... Pisteitä sujuvuudesta, positiivisuudesta ja hyvästä bändimeiningistä.