Eri esittäjiä: Combat Rock Sound

Combat Rock Industry

Viisivuotispäiviään hiljan juhlistanut Combat Rock Industry julkaisi juhlan kunniaksi 24 kappaleen ja 18 bändin kokoelman, jossa ystäville, faneille ja asiaa aiemmin tuntemattomille tarjotaan aktiivisella työllä punk-skenen ehkä tunnetuimmaksi kotimaiseksi levy-yhtiöksi kasvaneen lafkan näkemyksellistä artistitarjontaa, jossa kotimaisen kärjen (Endstand, Wasted, Manifesto Jukebox ja niin edelleen) lisäksi löytyy myös kovia nimiä Ruotsista (Bombshell Rocks, Nine) ja muualta (I Excuse, Oi Polloi). Levyn tarjonnasta irtoaa niin melodisemman punk rockin ystäville kuin raa’an hardcoren luukuttajille. HC:n panos on odotetusti vahva, mutta tyylikäs. Ihan mitään täysin käsittämätöntä meuhkaa ei Combatti ole kait julkaissut koskaan, siinä mielessä yhtye onkin ehkä niin kaupallinen kuin mitä punk-maailma sallii. Toisaalta, mitä järkeä niitä levyjä on keskitetysti lafkan kautta julkaista, jos ei taloudellisesta ajattelusta ole hajuakaan? Omien bändien tappiollisia tuotoksia sentään luulisi kehtaavan maksella, mutta että toistenkin pitäisi? CRI:n kohdalla kauppa kait on käynyt hyvin, kun viidettä vuotta juhlitaan ja myymäläkin on saatu vuosi takaperin auki. Onnea vaan täältäkinpäin...

Jo mainitun kovan kotimaisen kolmikon (Endstand, Wasted, Jukebox) jälkeen sekä Phoenix Foundationin tiukka tykitys että Umlautin moottorintienkäryinen laukkaus toimivat hyvin. Lighthouse Projectin karhean purskutuksen jälkeen Desibelissäkin kiittelemäni Love For The Microphone -eepeen Tricked -raita nostaa Bombshell Rocksin levyn yhdeksi maukkaimmista bändeistä. Samoin suomeksi meuhkaava Unkind viehätti jo Ei mitään -levyllään ja hyvin toimii myös tässä kovassa seurassa. Skottilegendat Oi Polloi ovat itseoikeutetusti mukana, vaikka ihan minun leipääni veikkoset eivät olekaan koskaan leiponeet.

Selfish meuhkaa tutusti yökkien tuhatta ja sataa, saman tekee myös Hero Dishonest, jonka Youth Go Boom Boom on hauskaa kuultavaa. Metallisinta materiaalia kuullaan hurripoppoo Ninelta, etenkin jälkimmäinen veto Ironhead vakuutti jopa meikäläisen. Hiljan edesmennyt On A Solid Rock jatkaa stemmakertoisilla taajuuksilla tehokkaasti mutta kepeämmin, kun taas omiin fanitus-bändeihini lukeutuva I Walk The Line keventää tatsia entisestään kosketinmausteisella melodisella vedollaan. Levyn päättävä nelikko vetääkin sitten taas tallan pohjaan, Down My Throatin ärjyvistä sivalluksista I.R.D.:in kaoottisen ruotsimeuhkaan ja Manifestojen kanssa ensisplittinsä tehneen japskiretkue I Excusen melskeeseen. Päätösakti ja –raita eli From Ashes Rise ja Silence menee jo hiukan sinne raivomölinän puolelle... toki ihan tyylikkäästi huitaisten, ei siinä mitään. Alan miehille ja naisille kokoelma ei varmaan sen kummempia löytöjä tarjoa, mutta kyseessä on silti todella monipuolinen, laaja ja suuntaa-antava punk-kavalkadi. Tätä siis on Combat Rockin soundi.