Julkaistu: 08.06.2005
Arvostelija: Miika Jalonen
Beggars Banquet
Biffy Clyroa verrataan yleensä luotettavassa allmusic.comissa blink-182:n ja Sum 41:n kaltaisiin pölvästipunkkareihin. Kaiken lisäksi portaalin arvostelija lyttää skottibändin kolme vuotta sitten ilmestyneen debyytin maanrakoon. Joko kehitys on ollut huimaa tai sitten jossakin muualla mättää, sillä Infinity Land on varsin kelvollinen levy.
Alussa mainittujen ääliöaktien kanssa Biffy Clyrolla ei ole mitään tekemistä. Pikemminkin bändin musiikki on progressiivista vaihtoehtorockia, joka pyrkii rakentamaan tasapainoa äänekkään kitarametelin ja taiteellisempien elementtien välille. Tasapainon kanssa on tosin tässä yhteydessä vähän niin ja näin, sillä jatkuvien tempo- ja tyylilajivaihdosten myötä kokonaisuus tuntuu jokseenkin sekavalta. Kuunnellessa mieleen nousee hurja liuta nimiä: Smashing Pumpkins, Cave-In, Nada/Surf, I Mother Earth, Nirvana... Vaikuteryöppyä höystetään välillä miltei mikepattonmaisella ääntelyllä.
Assosiaatioiden määrä jättää Biffy Clyron oman ilmeen hieman pimentoon. Toisaalta suuri osa bändin viehätyksestä saattaakin olla juuri sen hieman värittömässä, ties minkälaiset seikkailut mahdollistavassa kameleonttimaisuudessa. Yhtyeen ongelma ei olekaan persoonallisuuden puute vaan sisäisesti poukkoileva biisimateriaali: useissa kappaleissa on sekä hyviä - paikoin jopa erinomaisia - että heikompia kohtia. Tämä seikka verottaa muutoin pätevää albumia väistämättä. Levyn eheimmät esitykset kuten balladi The Atrocity ja Katatonian latautuneelle tuskalle vertoja vetävä Pause It And Turn It Up vievät kuitenkin vaikutelman selkeästi plussan puolelle.
