Wan Light: Carmaline

Labrador

Tukholmalaisen duon toinen täyspitkä julkaisu pitää sisällään Amerikan indieen päin kallellaan olevaa pienieleistä poppia, jota on maustettu voimakkaasti elektroniikalla. Debyytti Let’s Wake Up Somewhere Else julkaistiin pari vuotta sitten saman indie-labelin kautta kuin tämäkin Labrador-uutuus. Ruotsalaisuus kuuluu hyvällä tavalla Krister Svenssonin ja Manne Karnockin tekemästä vaihtoehtopopista. Pohjoismaissahan tuo taito on aina ollut hallussa, ja länsinaapurissamme kenties parhaiten. Samaa ei voi sanoa levyn mukana seuranneesta suomenkielisestä saatekirjeestä. Näin huonoa suomenkieltä ei ole tullutkaan vastaan sitten… ikinä. Jopa omat nimet on onnistuttu kirjoittamaan väärin. Paremmin sitä kuitenkin ymmärtää kuin ruotsia eli kiitos käännöksestä kaikesta huolimatta.

Vaikutteita kaksikko on imenyt Death Cab For Cutien Ben Gibbardin, Jimmy Tamborellon aka Dntelin ja Rilo Kileyn Jenny Lewisin elektroniikkaa ja indie-rockia sekoittavalta sidekick-superbändiltä The Postal Serviceltä. Toinen suuri vaikuttaja on vanha kunnon indie-nörttien suosikkihissuttelija-kokoonpano Galaxie 500. Mercury Revin utuisuus, The Flaming Lipsin kaukana avaruudessa olo ja liian vähälle huomiolle meillä päin jääneen Khonnorin elektroninen singer-songwritermaisuus ovat myös aistittavissa Wan Lightin musiikista sopivalla säröllä koristeltuina. Hyvät lähtökohdat ovat johtaneet hyvään lopputulokseen. Wan Lightissa on paljon samaa hyvää kuin kotimaisessa Wojciechissa, vaikka eivät yhtyeet varsinaisesti samasta pensaasta marjojaan poimikaan.

Airborn on kaunis pianon ja pintaan nostetun laulun kannattelema elektrovalssi. Two Words Away on monta astetta nopeatempoisempi ja pirteämpi pop-rock-kappale, jota sävyttää akustinen kitara. Kappale on hyvä, mutta sopisi paremmin perinteisempää ruotsi-indietä tekevien yhtyeiden levyille, kuten Caesars (entinen Caesars Palace) tai Laakso. A Good Day For A Good Day Off tuo mieleen 22-Pistepirkon siihen aikaan, kun elektroniikka oli utajärveläistriolle särökitaraa suuremmassa roolissa. Kaihoisa That Grim Reality koskettaa melkein samalla intensiteetillä kuin Mercury Revin klassinen Goddess On A Highway. The Eskimo In Men takova sample-rock tuo yhtä aikaa mieleen sekä modernin krautrockin á la The Secret Machines että skandinaavisen indie-popin parhaimmat elementit.

Olohuoneessa taltioidut laulut ja instrumentit kuulostavat hyviltä. Kirjaimellisesti kotikutoisen hi-fi soundimaailma sopii tämänkaltaiseen maalailevaan musiikkiin erinomaisesti. Svenssonin hauras ääni sekoittuu oivaltavasti elektronisiin pulputuksiin ja hälyääniin. Välillä Svenssonin laulu kuulostaa liian tarkoitukselliselta ns. indie-ininältä, ihan kuin huonolta Placebon Brian Molko -imitaatiolta lisänasaalilla, mutta pääosin sekin puoli on kunnossa. Monessa laulussa pääosaan nousee piano tai koskettimet. Orange Juice -yhtyeen kappaleesta nimensä napannut Wan Light ansaitsee osakseen indie-kentän huomiota ja pop-suitsutusta. Carmaline on hienoa sopivan kokeilevaa popmusiikkia ja Wan Lightissa on ainesta isoksi marginaali-yhtyeeksi.