Carcosa: Another Second (EP)

Lappeenrantalainen Carcosa syntyi vuonna 2002 kahden aiemman yhtyeen raunioille, ja siitä lähtien homman nimenä on ollut metalli – ja nimenomaan vaihtoehto sellainen. Yhden biisin promon sekä demon vuonna 2003 julkaissut bändi keskittyi viime vuonna keikkailuun, mutta helmikuussa studion ovet kävivät jälleen. Tällä kertaa paikkana oli Music-Bros ja nappuloita oli vääntämässä Miitri Aaltonen.

Another Secondin viisi biisiä ovat jokainen modernia metallijyrää Velcran ja Guano Apesin hengessä. Vertailut kyseisiin orkestereihin ovat perusteltavissa niin laulajatar Gayshan laulutyylillä, kuin ihan puhtaasti sävellystenkin perusteella. Myös Korn on luultavasti soinut jäsenten stereoissa jossain vaiheessa. Biisiviisikosta jokaisen kesto sijoittuu vajaasta kolmesta minuutista alle neljään minuuttiin, eli mitään suurisuuntaisia metalliodysseioita ei ryhdytä rakentelemaan. Gayshan kulmikas ja vihainen laulu kääntyy useimmiten raivokkaaksi huudoksi. Puhtaasti ja hiljaa laulettaessa (mitä tapahtuu siis harvoin) persoonallisessa äänessä on kuultavissa myös kaikuja The Gatheringin Anneke Van Giersbergenistä. Kappaleet käydään läpi kovalla sykkeellä, ehkä vähän liiankin kovalla. Toki kaahauksella on etunsa sillä tärkeintä on liike, mutta jos ei ole mitään mihin verrata vauhti ja jyräys muuttuu helposti itseisarvoiseksi.

Ensimmäisenä kuultava, kovin Korn-henkinen runttaus, Trust tarttuu oikein napakasti takaraivoon. Eipä ihme että ralli on valittu videobiisiksikin, sillä kappaleen potentiaali on ilmiselvä. Toisena tarjottava The Neverending ei tuo oikein mitään uutta yhtälöön, mutta puolivälin merkkinä soiva Vol. 2 saa etenkin perkussioiden ansiosta puhallettua tuoretta henkeä mäiskeeseen. Fox esittelee aiempaa ilmeikkäämpää laulua ja soittoa, tuoden yhtyeestä esille aivan uuden puolen. Loppulyönniksi jätetty Interference ei vuorostaan pääse kovasta puristuksesta huolimatta oikein mihinkään, joten ep:stä jää hieman ristiriitainen vaikutelma.

Paljon löytyy hyvää, mutta runsaasti tässä on myös parannettavaakin. Soittoon kaipaisi tiettyä selkeyttä ja ryhtiä. Kun perkussiot, rummut ja kaksi kitaraa yrittävät jokainen loistaa yhtäaikaisesti, laulun jylistessä vielä kaiken yllä, kärsii jokainen osa-alue helposti. No, saatteen mukaan bändi on tätä nykyä yhtä perkussionistia pienempi, tiedä sitten jos tuo on juuri se tekijä jonka pitikin muuttua. Se jää tulevaisuudessa nähtäväksi.