Punos Sound

Tampereen mahtavin, ja monelle myös salaisin, post-rock ase Plain Fade on viimein julkaissut debyyttialbuminsa. Käytän sanaa ”viimein”, sillä jos maailma olisi oikeudenmukainen paikka, olisi vuonna 1997 perustettu yhtye julkaissut debyyttinsä jo vuosia sitten. Hidas kypsyttely ei näytä kuitenkaan tehneen yhtyeelle mitään vahinkoa, mitä luultavimmin siitä on ollut jopa hyötyä. Plain Fadea on verrattu useaan otteeseen Sigur Rósiin, Godspeed You! Black Emperoriin sekä Magyar Posseen, ja ihan ansiostakin. Tiettyjen yhtymäkohtien lisäksi Plain Fadesta löytyy kuitenkin runsaasti omaa. Yhtyeen suurin etu verrattuna kilpailijoihin on kuitenkin siinä, ettei se ole venyttänyt albumia äärimmilleen. Lies, Sanctions and Cruise Missiles kestääkin ”vain” vajaat kolme varttia, tiivistetyn rakenteen tuodessa jo ennestään vahvoihin kappaleisiin enemmän ryhtiä ja kestävyyttä.

Kuusi sävellystä sisältävä levy alkaa pitkällä ja ensialkuun vaimealla instrumentaalilla Weapons of Mass Destruction, joka hitaasti kasvaa täyteen voimaansa räjähtäen lopussa valloilleen. Vastavuoroisesti levyn päättää nimikappale joka on pitkä ja luoteeltaan hitaasti rauhoittuva instrumentaali. Kun alku ja loppu vievät kokonaisajasta lähes puolet, muodostavat neljä muuta kappaletta levylle tietynlaisen ytimen. Vuoristopuron kirkas ja eteerisen helkkyvä Blue Skies Ahead tuo kaikessa retrohenkisyydessään ja kuulaassa selkeydessään mieleen hetkittäin 70-luvun Yesin sekä Pink Floydin. Jon Andersonia muistuttava laulu sekä helkkyvät soundit vain vahvistavat tätä kuvaa. Lyhyt Chips Falling Where They May kaikuluotaa samoissa tunnelmissa toimien samalla siltana seuraavana kuultavalle Cerebellumille. Nyt äänet nousevat voimakkaimmiksi ja laulu puristaa ulos puhdasta tunnetta. Kappaleen hektinen finaali onkin nähtävissä koko levyn mittaisen näytöksen huipentumana, draaman suurien tunteiden purkauksensa, josta aloitetaan hidas matka kohti loppua. Ennen päätösraitaa kuullaan vielä herkän kaunis sellolle ja pianolle rakentuva Art Brut Machine, joka aivan kuin lohduttaa kuulijaa aiemman tunteenkuohunnan vastapainoksi.

Tässä on levy jota pitää kuunnella ajan kanssa, jotta sen sisään voi päästä. Kun levylle antaa aikaa ja mahdollisuuden odottaa kuulijaa suuri palkinto. Kyseessä onkin vuoden kovin kotimainen post-rock levy tähän mennessä.