Discordia: On a Thin Rope (EP)

Discordia

Viisimiehinen Discordia on omien sanojensa mukaan helsinkiläinen hyvää rock-musiikkia soittava yhtye, jonka tuotannon monet lukevat progressiivisen musiikin lahkoon. Sävellyksistä ja sanoituksista vastaavat Tero Väänänen, Juhani Kauhanen ja Antti Tolkki.

EP:n kolme kappaletta ovat hyvin lupaavaa, kunnianhimoista materiaalia. Saundissa kuultavat lävitte vaihtuvat takefive-tahtilajit, pompöösi mutta aisoissa pysyvä rush, woodstock ja varhainen andrewlloydwebber. Stemmoissakin lauletaan. Synteesi koostuu aineksista, joita jokaista on joskus käytetty ennenkin: uskaltanen käyttää jopa termiä ”proge-klisee”. Mutta ”klisee”:n toinen puolihan on ”hyväksi havaittu”, sillä englanninkielisestä runoilijapoikalyriikastakin huolimatta kappalemateriaali on hyvin mielenkiintoista, yllätyksellistä ja kekseliästä. Se vaatii kuulijaltaan jonkin verran, mutta jos jaksaa keskittyä, tulevat hetikohta mieleen lämpimät mielikuvat huiluaan soittavasta, pomppivasta Ian Andersonista, jonka toinen jalka on sahattu moottorisahalla poikki.

Mielestäni on myös rohkea tekemättäjättäminen se, ettei tästä ole tehty tämän hevimpää. Näin vahvalla kappaleistolla tehty, raskasjytkeisempi pitkäsoitto tavoittaisi vaivatta sekä metalliosaston että progea jo kuolleeksi luulevat fartit. Myisi. Mutta toisaalta kokonaisuus on näin vivahteikkaampi, kun raskaus on valjastettu ajoittain purskahtelevaksi rengiksi, ei isännäksi. Discordiassa on tuotteen ainekset, enkä uskalla sanoa, onko se hyvä vai huono asia.

Huomio kiinnittyi myös siihen, miten hyvin Discordia osaa taiteilla kliinisen studioilun ja rosoisuuden välimaastossa. Kokonaisuus on hyvin ihmisentekemän kuuloinen, ja fiilistelylle on tilaa. Esimerkkeinä mainittakoon muuhun matskuun nähden hyvin... ööh... jamesbrown-tasoiset keyboard-soolot.

Erikseen mainittakoot myös kannen miellyttävät graafiset ratkaisut, joita latistaa vain halpa muovinen perus-jewelbox. Tämä on toki vain yksittäisen pahvikansien kannattajan mielipide.

Discordia ansaitsee neljä tähteään, koska se perusyksikkö, eli piisit, ovat kohdallaan. Yhtiöllä ja markkinoijalla tulee aina olla se myytävä tuote, huoltoasemalta on hyvä löytyä myös autotarvikkeita. Paidalla pitää olla vastineena perse, Janssonin kiusaus vaatii aina kerman. Samalla tavalla se on bändeillä! Ei riitä, että on ”fiilistä”, 20 vuoden ikä ja metroseksuaalinen ulkonäkö.

”Rock-musiikkia”? Älkää hyvät ihmiset latistako itseänne tuollaisen rajoittavan termin alle!