Suomenmaasta löytyy näemmä allekirjoittaneen lisäksi joku muukin joka pitää uudemmasta, aiempaa huomattavasti konevetoisemmasta Theatre Of Tragedysta. Tuon norjalaispoppoon nimi nousi näet välittömästi mieleen kun kuuntelin ensi kerran No Wings Attachedin, eikä vaikutelma ole sen jälkeen päässyt juuri haalistumaan. No mikäpäs siinä, sillä Begrim saa olla kotomaassamme tässä kitaralla rikastetussa kone-gootti genressä suhteellisen rauhassa. Vuonna 1998 Espoossa syntynyt yhtye starttasi alkujaan yhden miehen projektina, mutta jo ensimmäisen demon aikohin mukaan liittyi muita musikantteja. Tätä nykyä orkesteri onkin kasvanut jo seitsenhenkiseksi.

No Wings Attached on Begrimin viides julkaisi, joten lastentaudit on sairastettu jo aikoja sitten. Niinpä ep:n neljä biisiä muodostavat ehyen paketin, josta ei juuri kauneusvirheitä löydy. Englanninkielinen laulu hoituu kolmen vokalistin toimesta. Bändin perustaja ja ohjelmoinneista vastaava Judas kiskoo raskaammat osat lähinnä muristen, Kiira ja Marica vastaavat puolestaan puhtaista vokaaleista. Jako on kovin perinteinen, mutta tällä erää myös onnistunut.

Biisit ovat reilusti eteenpäin rullaavia, ja tarttuvien melodioiden sekä kertosäkeiden ansiosta nopeasti omaksuttavia. Mikä parasta kipaleet kestävät raskaampaakin kuuntelua moitteetta, sillä rakenteisiin on upotettu niin paljon pientä koukkua, että niissä riittää löytämistä pitkäksi aikaa. Koneosasto on selvästi esillä, mutta yhtyeestä löytyy kyllä ihan oikea rumpali ja basisti, mikä tuo ilmaisuun tiettyä inhimillisyyttä. Myös kitaraa käytetään ilahduttavan paljon, joten rosossakin löytyy tarvittaessa. Ainoaksi heikkoudeksi osoittautuukin kappaleiden lievä samankaltaisuus, sillä neljän raidan nippuun ei ole eksynyt yhtään todella nopeaa tai hidasta siivua.

Ep on erittäin lupaava taidonnäyte, vaikka herättääkin samalla joitain kysymyksiä. Mikäli konevetoinen goottirock uppoaa uudemman Kovenantin tai Theatre Of Tragedyn tyyliin kehotan tutustumaan Begrimiin välittömästi.