Robotic Empire

Yhdysvaltalaisen Isiksen Oceanic levy ilmestyi alkujaan jo vuonna 2002. Levyn biiseistä julkaistiin viime syksyn ja talven aikana neljä vinyyli ep:llistä eri artistien versioita, ja nyt nuo versiot on koottu tälle tupla cd:lle. Kuten yhtyeen itsensä musiikki, niin myös versiot ovat vaihtelevia tyyliltään ja toteutukseltaan. Välillä tarjolla on doomahtavaa progressiivishenkistä huutolaululla ladattua sludgen sukuista metallia, välillä leijutaan taas hyvinkin eteerisissä ja kiireettömissä tunnelmissa. Osa kappaleista nojaa jonkin verran alkuperäiseen näkemykseen, mutta yleensä versioitava kappale on toiminut ainoastaan innoittajana materiaalin hyödyntämisessä ja biisin ideoiden uudelleenlöytämisessä.

Ykköslevy alkaa lupaavasti Weight biisillä, joka on hiljentynyt Fenneszin käsittelyssä vaimeaksi ambientiksi. Tästä hiljaisesta introsta siirrytään Ayal Naorin False Light (Carry edit) runttaukseen, joka soundillisesti on uskollisempi esikuvalleen. Parin puuduttavamman ja tylsän mitäänsanomattoman raidan keskelle jäänyt James Plotkinin näkemys biisistä The Other, sekä viimeisenä kuultava Mike Pattonin energinen versio Maritimesta nousevat ensimmäisen puoliskon eliittiin. Etenkin Patton onnistuu tuomaan versiointiinsa reilusti uutta ja eksoottista ilmettä.

Toinen levy saa lentävän lähdön kun Venetian Snares esittää oman svengaavan versionsa Oceanicin aloitusraidasta The Beginning And The End. Rullaava bassokuvio, matrixmaiset ääniefektit, sekä puhdas naislaulu luovat biisistä aivan uudenlaisen sekasikiön, jonka hapuilevassa etenemisessä on jotain hypnoottista. Vahva jakso jatkuu kun The Oktopus esittää oman näkemyksensä False Light biisistä, joka on ykköslevyllä kuultavaan Ayal Naor-versioon verrattuna selvästi persoonallisempi. Dj Speedranch on intoutunut Carry biisistä siinä määrin, että kipale on saanut ihan uuden nimenkin. Carry: Like I Will Love Her Forever? (Fuckin Die!!!) tunkeutuu syvälle alitajunnan tuolle puolen, harmi että idea tuntuu myös katoavan version loppupuolella savuna ilmaan. JK Broadrick päättää suuren odysseian vartin mittaisella tulkinnallaan Hym kappaleesta. Vastoin kuin ensimmäisellä levyllä kuultu Thomas Könerin versio, tämä majesteetillinen pienoisteos pitää kutinsa alusta loppuun asti.

Levyistä ensimmäinen kärsii materiaalin vääränlaisesta epätasaisuudesta, kun taas jälkimmäinen nousee versioiden kirjavuuden ansiosta osiensa yläpuolelle. Kokonaisuutena Remixes/Reinterpresentations jää hajanaiseksi, mutta mikäli Isiksen musiikki on sydäntä lähellä suosittelen tuplan hankkimista varauksetta.