Eels: Blinking Lights And Other Revelations

Vagrant

Tuplalevyn arvioiminen on aina yht� haastavaa. Erityisen konstikas tilanteesta tulee, jos suurennuslasin alle tulee ottaa 33 kappaletta, joiden yhteiskesto kipuaa hyv�n matkaa yli 90 minuutin. K�yt�nn�ss� t�m�n kokoisesta j�rk�leest� voi lopullisia johtop��t�ksi� tehd� vasta muutaman kuukauden kuuntelun j�lkeen � parikin viikkoa on siihen viel� liian lyhyt tovi.

Mark �E� Everettin yksinvaltaisesti johtama Eels on debyttilevyst��n Beautiful Freak (1996) l�htien kuulunut harvalukuisten suosikkiartistieni katraaseen. Esikoisen kanssa soittoajasta on tiivimmiin kilpaillut b�ndin toinen teos, Electro-Shock Blues, jonka olen muutamaan kertaan nostanut jopa omaan �aution saaren top-kymppiini� asti. Hyv�� ty�t� Everett joukkioineen teki mielest�ni my�s Souljacker-levyll� (2001, mutta muut pitk�soitot (Daisies Of The Galaxy ja Shootenanny!) ovat kelvollisista hetkist��n huolimatta j��neet et�isemmiksi.

Uutta Blinking Lights..-levy� on useissa yhteyksiss� verrattu paluuksi Electro-Shock Bluesin sielullisiin maisemiin. Totta ainakin osoittain, sill� tuplan kolmestakymmenest�kolmesta laulusta luvattoman moneen on v�hint��n mutkan kautta ymp�tty kuolemaan liittyvi� teemoja. Miss��n nimess� Blinking Lights�ei kuitenkaan ole yht� synkk� ja lohduton trippi kuin Electro-Shock Blues � pelk�st��n sen mitta ja sen mukanaan auttamatta tuleva j�rjestelem�tt�myys torpedoivat samankaltaisen rakenteen synnyn. Yksitt�isist� kappaleista voi johtop��t�ksi� siihen suuntaan tehd�, koko albumin mittakaavassa kuitenkaan ei.

Everettin tapa tuoda kappaleisiinsa suoranaisia omakohtaisia kokemuksia, on antanut kuuntelijalle mahdollisiin p��st� oikeasti kurkistamaa miehen yksityisyyden verhon taakse. Everett on aina surutta laittanut itsens� peliin ja juuri siksi Eelsin levyjen kuuntelminen on tuntunut niin v�litt�m�lt�, paikoin jopa pelottavalta. Kun suurin osa musiikintekij�ist� loitontaa itse��n yh� kauemmas kuulijoista, tuntuu Everett kerta kerralta p��st�v�n kannattajansa aina vain l�hemm�s itse��n. Suurin syy t�h�n on miehen uniikki biisikirjoitustyyli, mutta asiaa voi mietti� my�s tekniselt� kantilta. Eelsin levyjen ��nimaailma on aina ollut riisutulla tavalla rikas, mutta ennen kaikkea selitt�m�tt�m�n intiimi. Varsinkin kuulokkeilla kuunnellessa Eelsin musiikki tuntuu kirjamellisesti ry�miv�t linjoja pitkin ulos. Live-tilanteessa t�m� ilmi� ei automaattisesti toistu � n�in ei ainakaan ollut miehen ainoalla Suomen vierailulla, jossa kaikki tunnelmalataus h�visi jonnekin karun hiekkakent�n ja massiivisen lavan v�lille. Pieness� ja savuisessa klubissa asia voisi olla t�ysin p�invastainen.

Takaisin Blinking Lights..-levyyn. Ykk�s-cd:n t�htihetki t�h�nastisen kuuntelun valossa on ehdottomasti koukuttavan ksylofonikuvion johdattelema Trouble With Dreams, joka lienee my�s yksi levyn potentiaalimmista hiteist�. T�ysin toisenlaiseen tunnelmaan Eels uppoutuu esim. kappaleessa Suicide Life, jonka itsemurhateema on l�pipiiriss��n tapahtuneiden tragedioiden my�t� muuttunut Everettille jo l�hes pakkomielteeksi. Niiden julkinen k�sitteleminen lieneekin miehen psyykeelle kaikkein toimivinta terapiaa. Todella hieno esitys on my�s heti per��n tarjoiltu In A Yard, Behind The Church - tutuhkosta melodiastaan huolimatta varsin poikkeavan tyylinen kappale Eelsin katalogissa. Toisen levy ter�vin piikki l�ytyy helposti. Vastustamattomasti rokkaava ja osuvilla �Hey!�-huudoilla ryyditetty Hey Man (Now You�re Really Living) muistuttaa ett� Everettin taidot eiv�t rajoitu mielen pime�mpien sy�vereiden luotaaamiseen, vaan potentiaalia l�ytyy my�s skaalan toisesta p��st�.

Parhaat analyysit Eelsin Blinking Lights And Other Revelations-tulevat vasta useiden vuosien kuluttua. Nyt, tuoreeltaan k�siteltyn�, sen lopullista asemaa on mahdoton m��ritell�. Yksi asia kuitenkin puoltaa arvosanan antamista. Kahdelle levylle on yksikertaisesti tallennettu hyvi� lauluja � ja paljon.