Islaja: Palaa aurinkoon

Fonal

Meritien kulkemisen jälkeen Islaja palaa aurinkoon. Ensi kuulemalla Islajan toinen levy yllättää omaperäisyydellään, toisella kerralla se jo ihastuttaa, muutamaa kuuntelukertaa myöhemmin se ihmetyttää ja nyt, kirjoittamishetkellä, ei enää tiedä, mitä siitä voisi kertoa. Muuta kuin, että pidän siitä. Kunpa kaikki kuulisivat. Ensimmäinen levyllä kuultava sana on aamen ja viimeinen laulu on nimeltään Rukous, mutta kyse ei ole hengellisestä julistamisesta. Kyse on unista, sanoista ja kauneudesta, ja niistä syntyvistä lauluista. Islajan sanat ja ääni ovat yhtä tavalla, joka muodostaa vilpittömän kokonaisuuden: lei-lei-lei-ja, tule alas kertomaan onko vuorten takana meri (Vaeltajan laulu).

Islajan kaunis ääni taipuu kuin paju, ja tuo haaveellinen ääni on se, joka johdattaa ja kannattelee näitä folkahtavia, välillä jopa virsimäisiä lauluja. Nimenomaan lauluja, sillä laulu on pääosassa. Islajan laulua tukevat ystävien laulut ja kättentaputukset, akustisesta kitarasta loihditut melodiakulut ja kielten näppäilyt, erilaiset kellot, lasit ja niistä kasvavat rytmit, puhaltimien vedot, lelut ja lelulta kuulostavat koskettimet, haitari sekä melodika. Islajan moniulotteinen kokeellinen ilmaisu liikkuu luontevasti psyke-folk-sävyistä minimalistiseen äänimaalailuun ja avariksi kasvaviin kaariin. Levyn loppupuolella rauhallisuus ei valloita samalla intensiteetillä kuin alussa heräävä jännittävä kiehtovuus, mutta kokonaisuus lentää kuin suuri lokki: pakahtuu sydän vaan jaksakaa jalat (Sateen tullessa). Hieno se on.