Elvaron: The Buried Crown

Manitou/Thundering

Ranskanmaalta ponnistava Elvaron on pukannut ulos kolmannen albuminsa. Levy pohjautuu edellisten tapaan jonkinlaiseen b�ndin ex-j�senen luomaan tarustoon, ja t�ytyy kyll� heti alkajaisiksi todeta ettei se edelliset levyt missanneelle kyll� mitenk��n avautunut. Oman kuvauksensa mukaan b�ndi soittaa progressiivista powermetallia, mutta kuullun perusteella ne progressiiviset elementit ovat aika v�hiss� eik� omia ideoita muutenkaan levitell� riesaksi asti. Ennemminkin t�t� voisi luonnehtia hyvin perinteiseksi fantasiametalliksi josta valitettavasti puuttuu kuitenkin se paras ter�.

Levyn alku ei varsinaisesti mit��n suuria lupauksia her�ttele, sill� venytetyn intron j�lkeen seuraava avausbiisi Warhead on varsin nihke�sti potkiva ralli. Tied� sitten ovatko miehist�nvaihdokset tehneet b�ndille tepposet mutta materiaali on kautta koko levyn perin vaisua ja b�ndin musiikillinen ulosantikin on v�h�n aneemista. Laulaja-kitaristi Matthieu Morandin laulutaito on kauniisti sanottuna hieman rajoittunut. Parhaimmillaan mies onnistuu sent��n taikoimaan kitarastaan varsin v�nki� riffej�, mutta se ei oikein yksin riit� sill� muut b�ndin j�senet eiv�t varsinaisesti yll� mihink��n virtuoosimaisiin suorituksiin. Parasta antia levyll� ovatkin vierailevina soittajina esiintyvien klassisten instrumenttien taitajien barokkihenkiset v�liosat. Ylivoimaisesti karmeinta kuultavaa sen sijaan ovat vierailevan kosketinsoittajan Thomas Letscherin umpim�hk�iset tiluttelut kitarasoolojen v�liss�. Pahaksi onneksi biisej� on viel�p� n�hty tarpeelliseksi venytt�� rasittavuuksiin asti. Ilmeisesti t�ll� tavoin on tavoiteltu jonkinlaista eeppisyytt�, mutta siin� ei ole kyll� onnistuttu ja pidemm�t biisit alkavat toistaa itse��n varsin nopeasti. Mukaan on sent��n eksynyt pari ihan kelvollistakin biisi�, vaikka ne eiv�t kokonaisuutta pelastakaan. Levyn nimibiisill� jopa vokalisti Morand ylt�� kohtuullisen vahvaan tulkintaan.

Levyst� j�� k�teen v�h�n sellainen olo ett� b�ndi on l�htenyt kovin tavoittein siirt�m��n kiekolle jonkinlaista magnum opusta, mutta lopputuloksessa on niin paljon yliyritt�misen makua ja tekem�ll� tehdyn oloista patsastelua ett� siit� tulikin hieman toisen ��rip��n tekele. Barokkitunnelmoinnin ja klassisen puolen kaverit n�ytt�v�t kyll� hallitsevan, mutta metallipuoli onkin sitten valitettavasti aika heikoissa kantimissa.