Grave Flowers: Incarnated Sorrows

Firedoom

Ruotsalaisella Grave Flowersilla on takanaan mittava historia, vaikka Incarnated Sorrows onkin vasta sen toinen pitkäsoitto. Yhtyettä voikin pitää todellisena malliesimerkkinä peräänantamattomuudesta, sillä lukuisista vastoinkäymisistä huolimatta bändin nokkamies Matte Andersson ei ole tinginnyt tippaakaan visiostaan. Mutta mikä on tuo Matte Anderssonin visio? Grave Flowersin musiikkia on helpointa kuvata sanalla ’depressiivinen’. Soitossa on kuultavissa vaikutteita niin doom-, gootti- kuin jopa death metalllistakin, mutta kaikkia näitä mausteita vahvempi on aivan omanlaisensa surumielisyys joka leijuu musiikin yllä.

Grave Flowersin musiikki rakentuu harvoista tekijöistä, joista jokainen nousee tärkeään asemaan. Yksi keskeisimmistä peruspilareista on Anderssonin vähäeleinen englanninkielinen laulu, joka puhtaan melodisena ja lakonisen välinpitämättömänä on lähes Joy Division henkinen. Laulu voisi toki hoitua paremminkin ja Grave Flowers on jälleen yksi esimerkki siitä kuinka säveltäjän ei kannattaisi välttämättä yrittää laulaa kappaleitaan. Toinen Grave Flowersin soundia määrittelevä tekijä on Jason Jansonin kitarointi, jolle on tosin jätetty kovin vähän liikkumatilaa. Kitara murisee silti usein ja reippaasti, mikä antaa musiikille sen kaipaamaa tiettyä ryhtiä. Jatkuvasti taustalla väijyvät koskettimet nousevat silloin tällöin enemmän esille, ja olisi noita enemmänkin kuunnellut. Koneita taustoilta ei tällä kertaa juurikaan löydy, vaan rytmipuoli on hoidettu perinteisellä rummut-basso akselilla. Rummutkaan eivät kolisi ja jymisi liikaa, vaan enemmänkin soljuvat taustalla vahvistaen unenomaista vaikutelmaa.

Levyn kokonaiskesto kiipeää lähemmäs 70 minuuttia, mikä tuntuu pienenä taisteluväsymyksenä viimeisellä kolmanneksella. Kappaleet eivät välttämättä tällöinkään ole heikompia, mutta kun vaihtelua ei juuri ole tarjolla alkaa lievä puutuminen vaivata.