Apulanta: Kiila

Levy-yhtiö

Antakaa kenelle tahansa muusikolle pari perussointua ja säröpedaali, lätkäiskää päälle hentoinen lauluääni ja kehottakaa tekemään hitti. Harva onnistuu. Pyytäkää tekemään niitä kymmenen vuotta, niin sormi menee suuhun jokaisella - paitsi Toni Wirtasella. Etenkin Tonin melodiantaju on näillä leveysasteilla omaa luokkaansa, mistä saatiin osoitus myös Irinan debyyttilevyllä (nyt puhutaan tosin vain musiikista, sillä Tonin inhorealistiset angstisaarnat sopivat miehen omaan suuhun paljon paremmin). Yhtä kaikki, Apulannan kahdeksas kokopitkä on voimakas paluu kovimpaan iskukuntoon, jota itselleni edustaa vuonna 1998 ilmestynyt Aivan kuin kaikki muutkin.

Kummankin levyn taustalla häälyy murtuneen ihmissuhteen varjo, joten kliseisesti kuulija "hyötyy" jälleen kerran biisintekijän ahdistuksesta. Kaikki eivät tietenkään osaa ja/tai halua purkaa paljaimpia tuntojaan kaiken kansan kuultavaksi, mutta sijaiskärsijänä Toni ei ole lainkaan pahimmasta päästä; sosiaalipornoon tai mauttomuuksiin hän ei sorru koskaan, ja periaatteessa Apulannan luomassa tunnelmassa on ahdistuneimmillaankin myös tietty romanttinen, lohduttava sävy. Yhtyeen edelleen nauttima suosio nuoremman yleisön keskuudessa ei olekaan mikään ihme, ja teinimusiikkiahan kolmekymppisen Tonin johtama Apis mitä suurimmassa määrin edelleenkin on. Mutta mitäs siitä? Irvileuat lukevat asian jostakin syystä vieläkin Apulannan tappioksi - ja kuuntelevat bändiä todennäköisesti salaa itkiessään itseään uneen.

Ylipäätään Kiilalta löytyy paljon enemmän mm. sovituksellisia hienouksia kuin ainaiset Nirvana-vertaukset antaisivat ymmärtää. Apulannalla on ehkä vain yksi biisi, mutta sen varioinnissa bändi on mestari. Valttikorttejaan yhtye käyttää tyylikkäästi: jo mainitut melodiat tekevät kaikista biiseistä potentiaalisia hittejä, Sipe rummuttaa paitsi vankasti myös kekseliäästi ja Toni on oppinut repimään studiossa laulustaan kaiken irti. Anssi Tikanmäen jousisovituksetkin ovat takuutyötä, mutta minuun iskevät levyllä ne kaikkein pelkistyimmät peruskappaleet. Rouhea riffibiisi Syöpä, tuplakitaramelodiaan huipentuva Pala siitä, miltei hevi Pahempi toistaan, upeasti alkava Laululintu, bring 'em on!

Tuukka Temosen lähtö näkyy bändikuvissa, muttei kuulu missään. Muutenkin Apulannan uskottavuus ja tyylipuhdas uppiniskaisuus ovat jo niin kovalla tasolla, että ne kestävät jopa Sipen karmaisevan Euroviisu-biisin, harha-askeleen vailla vertaa.

Kommenttien keskiarvo:

klice_89 kommentoi 11.07.2005:

Pisteet:

Siis täydellinen levy. Monta hyvää kappaletta. Para tänä vuonna ilmestyny levy... Mahtava kokonaisuus. :)