Julkaistu: 08.04.2002
Arvostelija: Jari Jokirinne
Elektra
Oysterhead on varsinainen rokin all-star-ketju. Primuksen pääidealisti Les Claypoolista, Phish-yhtyeen Trey Anastasiosta ja The Policessa maineensa luoneesta Stewart Copelandista muodostuva kolmikko on musiikkillisen taitonsa jo useasti todistanut, kysymys tässä projektissa(?) olikin lähinnä yhteispelin toimivuudesta. Epäilyt sikseen, Oysterhead kuulostaa oikealta bändiltä, eikä kolmen instrumenttinsa mestarin kilpajuoksulta.
Epämääräisellä tavalla telakoituneen Primuksen haamu elää vahvasti Grand Pecking Orderilla. Suurimman osan levyn kappaleista työstänyt Claypool toimii myös trion pääasiallisena vokalistina ja miehen puumerkinomainen basso-hassuttelu on aivan poikkeuksetta läsnä. Anastasion tasapainoisemmat vokaaliosuudet tuovat levylle kaivattua vaihtelua, Lesin lauluhan ei tunnetusti ole sieltä helpoimmin sulateltavasta päästä.
Mukava yllätys oli huomata että parin vuoden takaiselta Antipop-levyltä bongailemani biisinkirjoitustaidon ruostuminen ei sittenkaan ole tavoittanut Claypoolia. Mm. Mr. Oysterhead ja Shadow Of A Man-biisit ovat itseasiassa aivan sieltä miehen asteikon kärkipäästä ja jokainen asiaansa vihkiytynyt tietää että sinne ei kovin heppoisilla kriteereillä kiivetä. Vienosti jazzahtavat palat (esim. Radon Balloon) Oysterhead hoitelee ihailtavan vaivattomalla groovella, rokkaavasta tyylistä hetkeäkään tinkimättä. Levyn lyriikat ovat ehdottoman räävitöntä claypoolismia; Army’s On Ecstasy tuskin viihtyisi kovin kauaan vaikkapa George W. Bushin soittimessa, jos sinne jostain ihme syystä sattuisi eksymään.
Ei tätä aivan näin korkealle olisi etukäteen osannut rankata, vaikka Primus lähellä sydäntä onkin ollut - loistavia biisejä, musisoinnin iloa ja lyyrista absurdismia, pieneen virneen kera, toki. Tuleva klassikko, ainakin minun hyllyssäni.
