Spiha: It’s Alive!

Low Frequency

Pääasiassa Helsigin suunnalla räyhäkkäitä keikkojaan heittänyt Spiha on vuosien varrella julkaissut vasta yhden pitkäsoiton ja ep:n sekä kaksi sinkkua. Tallenteiden vähyydestä huolimatta bändi on päättänyt pyöräyttää rohkeasti livelevyn, ja mikäs siinä kun livenä yhtye on aina vahvimmillaan ollutkin.

Viidentoista biisin mittainen livelöylytys aloitetaan lyhyellä Pink Floyd lainalla Interstellar Overdrive, joka ajoittuu kyseisen brittiorkesterin Syd Barrett aikaan. Coverivalintana Pink Floyd saattaa kuulostaa hieman oudolta mutta unohtakaa ennakkoluulonne, sillä biisi on juuri sopivan groovaava pelinavaus. Sitäpaitsi Spiha on aina ollut paljon enemmänkin kuin vain pelkkä yksisuuntainen kolmen soinnun rokki-kone. Yhtyeen musiikista onkin löydettävissä huomattava määrä vaikutteita sangen erilaisista suunnista, niinpä lähes mikä tahansa biisi kääntyy pienellä sovituksella Spihaksi. Myös liven toinen lainabiisi, vanha OMD renkutus Enola Gay, on saatu runnottua vaivatta Spiha-mankelin lävitse ja lopputulos on vähintäänkin mielenkiintoinen.

Levyn soundit eivät puhtaudellaan häikäise, mutta eihän niiden tällaisessa rypistyksessä tarvitsekaan. Soittimet erottuvat kuitenkin riittävästi toisistaan, samoin Henry Lee Rockin sanalla sanoen värikäs laulu. Joissain kohdin kaahauksen intoutuessa kovaksi esiintyy pientä puuroutumista, mutta muuten homma toimii. Live on kasattu kansipaperien mukaan kolmesta eri keikasta, mitä ei juurikaan huomaa. Yleisö tuntuu olevan hieman nukuksissa, tai sitten sen äänet on onnistuttu häivyttämään erittäin tehokkaasti.

Spihan It’s Alive on tietysti pakkohankinta yhtyeen faneille, mutta voi tätä tallennetta suositella myös muille raskaamman rockin ystäville. Etenkin heille jotka eivät kammoksu pieniä funk- tai progevaikutteita muuten metallisessa rock-kattauksessaan. Kelvollisen rock-levyn lisäksi kyseessä on hyvä ajankuva yhtyeen kovasta keikkakunnosta.