Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 54 vierasta ja 2 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Selfish: Cause Pain (mini-cd)
Arvioija: Ilkka Valpasvuo
Arvio:

Combat Rock Industry

Jo 15-vuotiaan hardcorepunk-yhtyeen Selfishin ensimmäinen Combat Rock –julkaisu on tinkimättömän oloinen kuuden biisin minialbumi. Perus Skandinaavisesta crustista kohti melodisempaa rokkausta aikojen saatossa siirtynyt Selfish on ammentanut ilmaisuunsa paljon Japanin suunnalta. Tuoreella minillä soitanto on ikään kuin ultranopeilla kierroksilla pyörteilevää katurockia puoliärjyvän epäselvällä laululla. Silti esimerkiksi Living Out Loudilla nelikko osaa myös rauhoittaa laukkaa ja antaa melodioille tilaa. Sanoituksien puolesta biisit tuntuvat käsittelevän melko omakohtaisia kokemuksia hardcoresta ja elämästä. Vartin kiekolla kuullaan kuutta biisiä ja vielä bonuksena puolen minuuttia loppumeuhkaa. Vaikka kotikuuntelussa Selfishin armottomuus tahtookin jäädä tuollaisen perusmeuhkan tasolle, on bändi varmasti livenä melko mukaansatempaava myös näiden uusien kipaleiden aikana.

Linkki: Selfish
Päivämäärä: 05.04.2005
Lukukertoja: 1158


Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä

 
  
 

Selfish

Perus Skandinaavisesta crustista kohti melodisempaa rokkausta aikojen saatossa siirtynyt nelihenkinen hardcorepunk-yhtye Selfish on ammentanut ilmaisuunsa paljon Japanin suunnalta.

Kotisivut: www.geocities.com/selfishfinland

(Päivitetty 08.06.2005)
Levyarviot:
Combat Rock Sound

08.06.2005
Arvostelijana Ilkka Valpasvuo
Cause Pain (mini-cd)

05.04.2005
Arvostelijana Ilkka Valpasvuo

Livearviot:
Harum-Scarum (USA), ym.

20.02.2004
Laterna/Tampere