The Frames: Burn The Maps

Anti-

Kotimaassaan Irlannissa platinasuosittu The Frames yrittää viidennellä levyllään tehdä kansainvälistä läpimurtoa, tai ainakin saada nimeään esille muullakin Euroopassa. Yhtyeen viisitoista vuotta sitten perustaneelle Glen Hansardille Burn The Mapsin soisi olevan pääsylippu suurempaan tietoisuuteen, mutta tällä kertaa liika yrittäminen kostautuu väkinäisyytenä. Nimituottajien kanssa aikaisemminkin (kaksi levyä Trevor Hornin kanssa) työskennelleen yhtyeen uutukaisen tuotannosta vastaa vaihtoehtomätkeen luottomies Steve Albini, ja kädenjäljestä ei olekaan muuta kuin hyvää sanottavaa. Biisien sijasta huomaakin kuuntelevansa sitä kuinka hyvältä levy kuulostaa.

Joku voisi sanoa levyä ylituotetuksi, sillä sen verran komealta kuulostavia jousisektioita ja väliosia on lauluihin saatu mahdutettua. Vaikuttavuuteen pyrkivästä tuotantojäljestä huolimatta narulle on tarttunut tarpeellinen määrä rosoisuutta ja raakuutta, jolloin näiden kahden tekijän ristiriita antaa levylle tarvittavaa varianssia ja dynamiikkaa. Irlantilaisveri kuuluu selkeimmin Hansardin vokaaleissa, ja aksentti antaakin persoonallisen lisäsävyn muuten hiukan värittömään ulosantiin. Musiikillisesti liikutaan lähellä Dovesia ja Idlewildia, ja hitaimmissa kappaleissa on helppo hakea vertailukohtia Coldplayn tuotannosta. Musiikissa on tunteenpaloa, mutta keskinkertaisiksi jäävät kappaleet eivät sytytä tarpeeksi. Harmiton ahdistuneisuus on huono yhdistelmä, ja hyvistä hetkistään huolimatta levy ei kokonaisuutena kanna. Valitettavasti näin.