Burning Heart

Miten keksin bändille nimen, miettii moni. Helppo juttu, jos asiaa kysytään ruotsalaiselta Division Of Laura Lee-orkesterilta; otetaan pahvilaatikko ja unhoitettu soulstara, sekoitetaan, maustetaan ja voilá! Nimi, joka ei tarkoita mitään, mutta kuulostaa iskevältä ja mystiseltä – oikeaoppista rock-jargonia.

Enough bullshit, koska Black City-albumi tiukkaa tavaraa lähdöstä maaliin. Eikä menoa haittaa tippaakaan se että DOLL kahmii vaikutteitaan noin sadasta lähteestä ja kehtaa vielä sen tunnustaakin. Saatteessakin listatut Primal Scream, Stooges, Jesus & Mary Chain, Joy Division, My Bloody Valentine, Union Carbide Productions, At The Drive-In, Fugazi ja Drive Like Jehu saattavat tässä yhteydessä toimia vain houkuttimina, mutta kyllä vähintäänkin epäsuoria linjoja on vedettävissä tuohon varsin sekalaiseen joukkioon.

DOLL tasapainoilee hienosti rankemman kitarataiteilun ja mietiskelevän maalailun rajapyykillä. Vaikka rehellinen rokkaus aina lämmittääkin mieltä, täytyy myöntää että tällä kertaa pointsit kuittaa tuo rauhallisempi anti. Suorastaan aavemainen I Walk On Broken Glass, psykoottisesti trippaileva I Guess I’m Healed ja vähäeleinen, mutta oudolla tavalla groove Trapped In ovat minimalistisen rokin pieniä mestariteoksia, jättäen loput albumista hieman epäreilusti paitsioon.

Touko-kesäkuussa (mm. DBTL) maassamme useammankin kerran esiintyvä Division Of Laura Lee on todella kovan luokan tulokas. Se on myös piristävää vaihtelua Burning Heart-levy-yhtiön normaaliin, useasti muutamaa astetta punkahtavampaan materiaaliin verrattuna. Odotan suurella mielenkiinnolla tulevia keikkoja; pystyykö yhtye välittämään levyn nyanssit ja dynamiikan myös livenä?