Feeder: Pushing The Senses

Echo

Feederin uusinta levyä kuunnellessa tarttuvat singlelohkaisut Feeling A Moment ja Tumble And Fall eivät pomppaa muun materiaalin seasta selkeästi esille, sillä yhtyeen viides studioalbumi on täynnänsä yhtä koukukasta materiaalia. Vaikka singlevalinnat antavatkin hyvän kuvan koko levystä, niin tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että kaikki biisit kuulostaisivat samanlaisilta vaan sitä, että lähes jokainen levyn kappaleista voitaisiin irrottaa singleksi ja automaattinen MTV-rotaatio olisi selviö. Vokalisti-kitaristi Grant Nicholas on kirjoittanut kaikki levyn biisit, eikä pop-sensibiliteetistä ole puutetta. Hänelle voikin povata menestystä biisinkirjoittajana, jos bänditouhut alkavat joskus kyllästyttämään. Yhtye on työskennellyt tälläkin levyllä muun muassa The Pixiesiä ja Foo Fightersia tuottaneen Gil Nortonin kanssa, ja musiikillisesti Feeder sijoittuukin näiden kahden välimaastoon.

Feeder on aina ollut väliinputoajabändi. Vaikka kaupallinen menestys on tullut vasta pitkällisen puurtamisen seurauksena, niin rockuskottavuus on – jos sillä on mitään väliä – jäänyt etäisemmäksi. Tämä siitäkin huolimatta, että yhtyeen historiasta löytyy niin levymyyntiä kuin uskottavuuttakin samanaikaisesti lisäävä kuolema. Muutaman pienemmän hitin jälkeen Feederin todellinen läpimurto tapahtui kolmannen albumin Echo Parkin (2001) singlehitillä Buck Rogers, jonka vaikutus kuuluu uudellakin levyllä. Seuraavalla albumillaan Comfort In Sound (2002) yli kymmenvuotias yhtye koki uransa suurimman kaupallisen menestyksen, jota edelsi alkuperäisrumpali Jon Leen itsemurha. Nykyinen rumpali Mark Richardson muistetaan paitsi Skunk Anansiesta myös siitä, että hän seurusteli suomalaisen MTV-vj:n Maria Guzeninan kanssa. Niin, ja bassossa on edelleen Taka Hirose.

Pushing The Sensesillä yhtye jatkaa turvallisesti samoilla linjoilla, joilla se saavutti kaupallisen menestyksensä. Spontaanisuus ja raaka punk-henkisyys ovat saaneet väistyä suuren, täyteen ahdetun ja viimeiseen asti viilatun tuotannon tieltä. Ei tämä kuitenkaan yhtä keinotekoiselta kovalevymusiikilta kuulosta kuin Linkin Park. Seuraava singlejulkaisu voisi yhtä hyvin olla Bitter Glass, Morning Life, Pilgrim Soul tai mikä tahansa muu näennäisen rankka pop-rock-rykäisy. Frequency ja varsinkin Pain On Pain kuulostavat samanlaisilta kuin jonkun Popstars- tai Idols-kilpailun finalistin pakolliset balladit. Feeder on tehnyt ennalta arvattavan levyn – lisää kuuntelijoita ei välttämättä saavuteta, mutta yhtyeestä jo valmiiksi pitävät lienevät tyytyväisiä lopputulokseen.

Minulle kantautuneessa versiossa on mukana dvd-levy – tuo viime aikojen yleisin lisuke. Dvd:ltä löytyy studiosessioita, dokumentti levyn teosta, ynnä muuta, jota fanit varmasti osaavat arvostaa. Muut pärjännevät ilmankin, vaikka bonus-levyn sisältöön onkin nähty tavallista enemmän vaivaa. Ihan kiva.

Kommenttien keskiarvo:

Nimetön kommentoi 05.04.2005:

Pisteet:

Eipä yllättänyt kummemmin tämä levy, vaikka Feeder "faniksi" julistaudunkin. Aika tanakkaa tuotantoa, ja soundi maailma on sellaista keskiverto Mtv rokista repäistyä. Ei ehkä maailman paras juttu, mutta ei nyt mikään peikkokaan. Omaan korvaan levy kuulostaa aika tasapaksulta, kaikki biisit puolustavat paikkaansa levyllä, mutta esim. edellisen levyn Forget about tomorrowin tasolle ei nouse yksikään biisi... Bitter glass on kyllä lähellä. Takuuvarma, joskin yllätyksetön, Feederin 4 staran levy.

Nimetön kommentoi 05.04.2005:

Pisteet:

Niin ja lisäisin vielä tuohon edelliseen, että olipa härskiltä kuulostaa, kun arvostelija on maininnut Linkin Parkin Feederin levyarvostelussa... Unohdetaanko jooko Limpparit, linkin parkit & co, kun arvostellaan musiikkia?