Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 80 vierasta ja 0 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Dark Sky: Living & Dying
Arvioija: Toni Lyytikäinen
Arvio:

AOR Heaven

Jo kaukaisella 80-luvulla ensimmäisen kerran kasattu saksalaisbändi Dark Sky on ehtinyt kolmanteen pitkäsoittoonsa. Bändin ensimmäinen, vuonna 2000 julkaistu albumi kuulosti paikoitellen enemmän Modern Talkingilta kuin rosoiselta hardrockilta, mutta tyyli muuttui hieman rankempaan suuntaan toisella levyllä jonka linjoilla tämä kolmaskin selvästi jatkaa. Perinteisten instrumenttien sekaan on myös sotkettu maltillisesti konepuoltakin. Mistään Rammstein-kopiosta ei toki ole kyse, vaan materiaali on suurimmaksi osaksi aika perinteistä melodista hardrockia sieltä kevyemmästä päästä.

Koostumukseltaan levy on tasainen sekoitus tarttuvia kertosäkeitä ja toimivia riffejä. Mitään klassikkobiisejä levyltä ei löydy, mutta suuri osa biiseistä on oikeasti ihan näppäriä sävellyksiä joissa ideoita ja koukkuja ei ole turhaan säästelty. Hatunnoston arvoista on myös se että 13 biisin joukkoon ei ole eksynyt yhtään todellista pohjakosketusta. Joukossa on luonnollisesti myös selkeästi muista erottuvia helmiä kuten semiballadi You Are My Life ja akustinen See the Light. Muuten niin hienon kasarihenkisen Back Againin taustalle on jostain syystä nähty tarpeelliseksi lisätä varsin häiritsevää, ilmeisesti rumpukoneesta peräisin olevaa säksätystä. Tuotantoporukalle voisi antaa muutenkin hieman pyyhkeitä sillä muutamassa biisissä instrumenttien välinen tasapaino on aikalailla hukassa ja musiikki puuroutuu välillä häiritsevästi. Pientä miinusta voisi nipistää myös käsittämättömän naiiveista sanoituksista, jos niillä nyt tämäntyyppisellä levyllä jotain merkitystä olisi. Kaikesta huolimatta Dark Skyn uutukainen saattaa ehkä hyvinkin olla tutustumisen arvoinen, jos melodinen hardrock kiinnostaa eikä aavistuksen perinteisestä poikkeava toteutus pelota. Kunhan muistaa että mitään uutta ja mullistavaa tällä levyllä ei varsinaisesti ole tarjota.

Linkki: Dark Sky
Päivämäärä: 03.04.2005
Lukukertoja: 920


Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä

 
  
 

Dark Sky

Alun perin jo 80-luvulla perustettu saksalainen melodinen hardrock-yhtye.

Kotisivut: www.dark-sky.de

(Päivitetty 03.04.2005)
Levyarviot:
Living & Dying

03.04.2005
Arvostelijana Toni Lyytikäinen