Matt Sharp: Matt Sharp

Split Records

Matt Sharp soitti bassoa Weezerin kahdella ensimmäisellä levyllä, sillä sinisellä albumilla ja Pinkertonilla. Hänet muistettaneen myös new-waveen kallellaan olevasta sivuprojektista The Rentals. Sharpin soololevyllä ei ole jälkiä kummastakaan, vaan kyseessä on hidastempoinen ja vähäeleinen folk-levy. Sharpin levyllä on kitaroista väännetty sähköt pois ja popnörttiys kääntynyt itsetutkiskeluksi, joten Weezerin kitarapopin ystävien kannattaa tämän julkaisun sijasta hankkia vaikkapa kotimaisen Jadecroonin mainio Silence Manitou -ep Weezerin uutta täyspitkää odotellessa.

Sharpin hiljaista ja sisäänpäinkääntynyttä levyä vaivaa monotonisuus ja hyvien kappaleiden puute. Muutama erinomainen laulu nostaa kokonaisuuden kuitenkin keskinkertaisuutta hiukan korkeammalle. Hyvällä tavalla laiskasti kulkeva ja rennosti haikea Goodbye West Coast on levyn parhaimmistoa yhdessä Just Like Movie Starsin ja Watch The Weather Breakin kanssa. Täyteen ahdettu (yli 70 minuuttia) levy alkaa loppua kohden pahasti pitkästyttämään, ja instrumentaali After The Angelsiin tultaessa ovat korvat jo puutuneet. Sen jälkeen olisi vielä jäljellä kaksi mitäänsanomatonta laulua, jotka eivät lisää enää mitään uutta aikaisempaan materiaaliin. Näin pitkällä levyllä ei ole läheskään tarpeeksi dynamiikkaa koko kestonsa ajaksi – hienon ep:n parhaista biiseistä tosin olisi saanut koottua.

Välillä piano soi kuin Ben Folds Fivella, mutta enimmäkseen näppäillään kitaraa lukemattomien muiden elävien ja kuolleiden laulaja-lauluntekijöiden tavoin 60-luvulta tähän päivään, Nick Drakesta Elliott Smithiin ja Jose Gonzalezista Cass McCombsiin. Elektroniset sävyt tosin loistavat poissaolollaan muutamia ambient-sävytyksiä lukuun ottamatta, joten siinä mielessä Sharpin soololevy on nostalgisen vanhanaikainen verrattuna esimerkiksi Ademin moderniin, mutta silti traditionaaliseen Homesongsiin. Matt Sharpin levystä kuulee, että sen tekeminen on ollut tekijälleen hyvin tärkeä henkilökohtainen prosessi. Valitettavasti tunne ja levyn merkitys eivät välity riittävän voimakkaasti ainakaan tälle kuuntelijalle asti.

Kommenttien keskiarvo:

jn85 kommentoi 29.03.2005:

Pisteet:

Olen tätä Matt Sharpin sooloa kuunnellut jo jonkin haikaa (hankin levyn jo joskus viime vuoden puolella, silloin kun se Ameriikoissa ilmestyi) ja kyllä ainakin tämä Weezer-fani tuosta levystä innostui, vaikkei levyllä tosiaan ole Weezerin tai Rentalsin kanssa juurikaan yhteistä. Rauhallista tunnelmointia, joka sopii täydellisesti sunnuntai-aamuihin. Omistamallani versiolla on 2 biisiä vähemmän (Visions of Anna ja Hey What You Gonna Do puutuuvat) kuin tuolla levyllä, jota käsittääksi Suomessa myydään, joten levyn kestokin on hieman inhimillisempi (59 minuuttia nyt kuitenkin levyn parissa saa kulumaan). Goodbye West Coast oli mielestäni yksi vuoden 2004 hiemoimmista biiseistä.

JariJ kommentoi 29.03.2005:

Pisteet:

Jep. Mielestäni Matt Sharpin soolo on kaikessa sympaattisuudessaankin varsin tylsä levy. Mies ei ole biisinkirjoittajana mikään kovin kummoinen, kuten on The Rentalsin Seven More Minutes-levyltä kävi selväksi ja tulkitsijanakin parhaimmillaan keskinkertainen. Joskus akustiset "kotidemolevyt" toimivat ihan hyvin, mutta tämä ei siihen joukkoon kuulu.



Sori vaan, mutta jos Sharp ei olisi aikanaan soittanut siinä W-yhtyeessä , ei hänen tekemisiään noteerattaisi tämänkään vertaa.