Karhuposse: Tunteesi raiskataan (ep)

Pajula

Mitä saadaan kun otetaan kolme kapallista Untouchables levyn Kornia, sekoitaan mukaan hieman alkuaikojen vaarallisempaa Apulantaa, oteaan pieni ripaus St. Anger Metallicaa ja vatkataan koko annos runsaalla omalla näkemyksellä? Varmasti moniakin asioita voisi syntyä moisesta sekoitteesta, mutta jotakuinkin nämä nimet ja termit vilisivät nupissani, kun yritin sijoittaa tätä Heinolalaista orkesteria musiikilliselle maailmankartalleni. Soitossa on kuultavissa pieniä viitteitä moneenkin suuntaan, mutta samanaikaisesti bändin soundi on jotain niin omintakeista että lainailusta on turha puhua.

Karhupossen räiskeessä kerrostalon korkuiset ja samalla alimman viemäriputken mataluudelta iskevät murinakitarariffit, suomenkieliset ahdistuksella kyllästetyt tekstit, sekä raskaan groovaava junttaus kohtaavat. Vastavoimaksi näitä betonisia pintoja koristellaan välillä hyvinkin herkillä ja kauniilla melodioilla, jotka tuovat kappaleisiin roppakaupalla enemmän syvyyttä. Näinkin erilaisista tekijöistä rakentaa musiikkinsa siis tämä nallekuusikko, ja nyt ei kyseessä olekaan mikään lauma hassun hauskoja Titi-nalleja, vaan revohka hyllyn häijyimpiä ja ilkeimmän näköisiä takkuturkkeja.

Viidestä biisistä ensimmäisenä soiva Koska haluat aloittaa pistää oitis kaapit niille sijoilleen missä ne loppulevyn ajan sitten pysyvätkin. Rouhinta käy matalalta ja vaikka vauhti ei nouse kovinkaan korkeaksi on kyyti jatkuvasti vähintäänkin riittävää. Seuraavana soivat Hiljaa ja Kaunis tarjoavat aiempaa useammin suvantokohtia, näissä biiseissä taustalla helkkyvät koskettimet pureutuvat paremmin kahden kitaran muodostaman vallin reunaan. Koskettimet ja etenkin niiden ennakkoluuloton käyttö osoittautuukin pitkässä juoksussa yhdeksi yhtyeen vahvimmista aseista. Kun kosketinsoittaja Antti vielä tukee melodisemmilla taustalauluillaan vokalisti Lärän hetkittäin huudoksi kääntyvää komeankuuloista laulua, saavat kipaleet entisestään lisää tarttumapintaa. Viidestä biisistä ainostaan neljäntenä kuultava Punaista ei tahtonut aluksi aueta muiden rallien tapaan, mutta nyttemmin sekin on jo osoittanut korkean laatunsa. Huolimatta selkeistä yhtymäkohdista em. orkestereihin Karhupossen mätke on vuosien varrella kehittynyt niin omanlaiseksi, että se on sulauttanut saadut vaikutteet erottamattomaksi osaksi bändin omaa perimää. Pieneksi kysymysmerkiksi jää se kuinka Karhuposse toimisi pitkäsoiton mittaisena annoksena, mutta näin ep-mitalla homma toimii kuin häkä.

Fantom- ja Finnvox-studioilla ruuvatut soundit on saatu juuri oikeanlaisiksi, mikä kruunaa rautaisella ammattitaidolla kasatun paketin. Puhtaista ja massiivisista soundeista huolimatta Karhupossen matalataajuusjyräys toiminee kaikkein parhaimmin livetilanteessa. Tämä kun on juuri sellaista musiikkia mikä pitää kokea fyysisesti, jotta musiikki pääsee täysin oikeuksiinsa.

Kommenttien keskiarvo:

Nimetön kommentoi 04.04.2005:

Pisteet:

hyvä levy karhuposse ja heinola jyrää :)