Juliette And The Licks: …Like A Bolt Of Lightning

Fiddler

90-luvun alkupuolella Juliette Lewisista oli hyvää vauhtia muodostumassa pesunkestävä Hollywood-stara. Roolit mm. Tarantinon Natural Born Killersissä ja Johnny Deppin tähdittämässä What’s Eating, Gilbert Grape-leffassa nostivat Lewisin osakkeet hurjaan kurssiin, mutta sitten tapahtui jotain. Vähitellen Juliette feidautui - ilmeisesti täysin omasta tahdostaan - bisneksen sivuiraiteellle ja tilalle nousi lauma nuorempia ja nätimpiä ilmestyksiä.

Harva olisi silti pystynyt kuvittelemaan, että vuonna 2005 Juliette Lewis levyttää pienenpienelle nyrkkipajalle vihaista punkrokkia, jolla ei tämänhetkisessä tuotteistamiseen tähtäävässä ilmapiirissä ole vähäisintäkään saumaa laajempaa suosioon. Ja kaiken lisäksi Juliette tuntuu olevan täysin täysin onnellinen valitsemastaan tiestä (Kehtaakin, mokoma!). Ei vaan, tottakai on hienoa että maailmasta löytyy yhä ihmisiä, jotka oikeasti asettavat omat henkilökohtaiset päämääränsä helpon rahan ja maineen edelle.

Mutta entäpäs…Like A Bolt Of Lightning-levy – mitä se pitää sisällään? No, kuusi kelpo näytettä siitä, ettei Lewis turhaan hylännyt uraansa Walk Of Famella. Patti Smithin ja muiden 70-luvun lopun pioneerien henki haisee Julietten tulkinnassa vahvasti, mutta musiikillisella voimallaan The Licks jyrää vanhan kaartin tekijät hetkessä maan tasalle. Jykevien kitarariffien tukemaa punkrokkia (vai pitäisikö sanoa katurokkia) kuulee nykypäivänä skandinavian ulkopuolisilta akteilta aivan liian vähän. Eli, jos lopputulos hyörii jossain Ramonesin ja The Hellacoptersin välimaastossa, luulisi faneja löytyvän. Ei siis olisi ollenkaan hölmömpi idea napata Juliette And The Licks jollekin kesän lukuisista festareista. Kyllä tämä The Distillersin ja Auf Der Maurin aina päihittää.

Kommenttien keskiarvo:

jugis kommentoi 28.03.2005:

Pisteet:

Juu, ihan pirteetä menoo Juliette Lickseineen tarjoilee, mutta ei tämä nyt Melissa Auf Der Maurin hienoon soolodebyytttiin verrattuna nouse lähellekkään samaa sarjaa. Myös Distillersin rosoisuus ja raivokkuus puuttuu, tosin tuskin juuri sitä tässä on tavoiteltukaan. Mutta kyllä Brody Dallen porukan uusin Coral Fang tämän silti pesee aika selvästi. Ehkä Licksit kuitenkin löytävät vielä oman tyylinsä ja karistavat hienoisen kasvottumuutensa viimeistään julkaistessansa ensimmäisen pitkäsoitonsa. Eli jos se levy hyörii tyylillisesti jossain Ramonesin ja Hellacoptersin välimaastossa, sopii odottaa hyvää pakettia. Tämä levy ei siellä vielä tosin pyörinyt, ei lähimainkaan.

feralis kommentoi 08.04.2005:

Pisteet:

Siitä lähtien, kun Juliette Lewis lauloi Strange Days -leffassa PJ Harveyn kynäilemän I Can Hardly Wait -biisin, olen odotellut seuraavaa tilaisuutta kuulla häntä mikin varressa. Esitys oli sen verran vakuuttava ja aseistariisuva. Nyt on ep sitten käsissä. Tosin biiseihin on tullut tutustuttua jo Julietten sivuilla harva se kerta viime syksystä lähtien.

Se missä minun mielestäni Juliette pesee kanssasisarensa, on nimenomaan äänenkäyttö, joka on ilmeikästä, rentoa ja erilaista jokaisessa biisissä. Myös biisit ovat tarpeeksi vaihtelevia ja ainakin tällaisena kuuden biisin pakettina kokonaisuus toimii oikein hyvin. Fanisivujen livekuvat antavat odottaa raisua meininkiä myös keikalla, joten toivotaan, että bändi eksyy reissuillaan myös Suomeen. En voi olla fanittamatta:)