Unchain: Unchain

Mines-nimisen metalliyhtyeen raunioille kasattu sveitsiläisbändi Unchain on esikoisalbuminsa perusteella varsin miellyttävä tuttavuus. Neljän miehen ja yhden naisen muodostama kokoonpano soittaa varsin väkevää hardrockia parhaiden teutoniperinteiden mukaisesti. Levy tuntuu saapuneen 21. vuosisadalle jonkinlaisella aikakapselilla suoraan 80-luvun uumenista, sillä vastaavaa en muista ihan muutamaan(kymmeneen) vuoteen kuulleeni. Lopputulosta voisi kuvailla jonkinlaiseksi Great Whiten ja Acceptin fuusioksi. Erityisesti jälkimmäisen Metal Heart - klassikkolbumia sveitsiläiskvintetin debyytti muistuttaa paikoitellen enemmän kuin vähän.

Materiaali levyllä on varsin tasaista ja hyvänkuuloista. Oikeastaan ainoana pahana tyylirikkona on bluesbiisi Yesterday joka on turhan apaattinen ja flegmaattinen. Sen pakollisen hitaan biisin olisi voinut paljon paremminkin tehdä. Muuten biisistö koostuu suurimmaksi osaksi ihan perushyvistä ralleista muutamalla napakalla hittibiisillä höystettynä. Hötkyilemättömän tasainen rumpukomppi jyrää läpi koko levyn muutamaa suvantokohtaa lukuunottamatta ja kursailemattoman rokkaavat kitarariffit hivelevät nostalgiaelintä. Avausbiisiksi on perinteisesti sijoitettu aina yksi levyn parhaista biiseistä ja tälläkin levyllä Can Stay In Hell jatkaa kunniakkaasti näitä perinteitä. Sabrina on levyn toinen ehdoton helmi eikä vähiten loistavan kertosäkeen ja klassisen kitarasoolon ansiosta. Loppupään biiseistä Dark City on ehdottomasti onnistunein ja sekin ratsastaa pitkälti samoilla ansioilla kuin kaksi edellämainittua.

Nostalgiapisteistä riisuttunakin levyn anti on siis ihan kohtuullinen, tosin ehkä hieman paikoitellen hieman keskinkertainen. Tuoreeksi tätä levyä ei voi sanoa, sillä tämä kaikki on tehty jo aiemmin ja paremmin tehtynä, mutta ehkäpä tätä ei ole edes tarkoitus tarkastella erillään kontekstistaan vaan ainoastaan häpeilemättömänä nostalgiapläjäyksenä jollaisena se toimii kyllä paikoitellen erittäin hyvin.