Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 28 vierasta ja 0 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

The Scaramangas: Eight And A Half (single)
Arvioija: Ilkka Valpasvuo
Arvio:

Mangamusic

Helsinkiläisen kitarapop-viisikon ennakkosinglestä nousee mieleen monia asioita. Discoileva taustakomppi ja kitarakuvio maalaa minun silmieni eteen kotimaisen Marylandin, vaikka meininki muuten on enempi brittiläishenkistä kitarapoppia Kim Liljeströmin liukkaasti kulkevilla Rhodeseilla, sieltä tanssisalien altsuiltojen puolelta. Laulaja Martin Paneliuksen äänestä nousee mieleen 80-lukuinen brittiskene, joka sopii musiikkiin osuvasti. Menevästi retroileva renkutus on kaikin puolin kelpo biisi, joka saa niskaa liikkumaan ja hymyn nousemaan huulille. Puolisuomalaisen Roger -kaksikon käsittelyn läpikäynyt remiksaus suuntaa edellistäkin enemmän tanssilattialle konebiitteineen ja synamausteineen. Toisaalta yhtyeen omakin näkemys on sen verran hyvin juokseva, että remiksauksen uudismausteet jäävät hiukan puolivillaisiksi. Jos tulevalla All Is Good Now -albumilla on vastaavaa materiaalia enemmänkin, ovat Kultaisten aseiden herrat hyvällä tiellä.

Linkki: www.thescaramangas.com
Päivämäärä: 24.03.2005
Lukukertoja: 3255


Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä

 
  
 

The Scaramangas

Helsinkiläinen menevä kitarapop-viisikko yhdisteli alkuaikoinaan rokkipotkun optimistiseen melankoliaan ja hampputangoon. Yhtyeen toinen kokopitkä Don´t Follow The Weak on sen sijaan kepeän psykedeliapopin muotovalio.

Kotisivut: www.thescaramangas.com

(Päivitetty 25.05.2007)
Levyarviot:
Independent Rock

22.04.2007
Arvostelijana Mikko Lamberg
Don´t Follow The Weak

19.04.2007
Arvostelijana Sami Nissinen
The Sun (ep)

07.08.2006
Arvostelijana Minna Auvinen
All Is Good Now

10.01.2006
Arvostelijana Sami Sankilampi
Eight And A Half (single)

24.03.2005
Arvostelijana Ilkka Valpasvuo

Ajankohtaista:
The Scaramangas heittäytyy iisisti keinumaan

14.05.2007


Livearviot:
Hang the DJ!: The Scaramangas, On Volcano, Sweeties

23.05.2007
Klubi/Tampere
Jyrockin perjantai

20.04.2007
Ilokivi/Jyväskylä
Underwater Sleeping Society, ultrasport, The Scaramangas

11.05.2005
Klubi/Tampere